Aloita tutkiminen - vallonisukututkimus

Sukututkimusta vallonisuvuista

Ruotsin Vallonijälkeläisten piirissä on toteutettu vuosien varrella kolmisenkymmentä tapaamista, joiden puitteissa on tutkittu sukujen aikaisempia polvia. Tutkimuksen lähtökohtana on usein ollut Kjell Lindblomin aineisto 1600-luvulta, jota on täydennetty osallistujien aineistolla.

Viime vuosien aikana on esimerkiksi tutkittu sukuja Bovin, Drougge, Goffin, Henning, Maniette ja Martelleur. SVÄ:n tutkimusryhmä on sen jälkeen työskennellyt määrätietoisesti dokumentoidakseen useimmat sukunumerolistan suvuista, joita on jo pitkään käytetty jäsenmatrikkelissa.

Uudempi ja ajantasaisempi sukulistaus löytyy nyt ja voidaan valita SVÄ:n sivuvalikosta. SVÄ:n tutkimus vallonisuvuista on vuosien saatossa luonut tietoa, joka on tuottanut ns. Vallonilevyn neljässä sukupolvessa. Vallonilevystä löytyy nyt paljon parempi päivitetty versio, VALLON 5, josta voit lukea enemmän tästä: VALLON 5

lisätutkimuksia tietyitä alueilta

Osallistu vallonisukujen tutkimukseen. Ehkä juuri Sinulla on tietoja jostakin suvusta tai tietyltä alueelta, jota ei meiltä löydy. Tässä tapauksessa voit osallistua lähettämällä tietosi osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai kirjoittaa kirjeen osoitteeseen Sällskapet Vallonättlingar, Löfströms allé 7, 172 66 Sundbyberg, jos tietosi koskee Ruotsia.

Jos tietosi koskevat Suomea, voit olla yhteydessä Suomen Vallonit r.y.:hyn. Sähköpostiosoitteemme on Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai kirjeitse osoitteeseen Humalistonkatu 15 A 5, 00250 Helsinki, mikä on yhdistyksen postiosoite. Olet tervetullut ottamaan yhteyttä edellämainittuihin osoitteisiin täydentävillä tiedoilla tai aineistolla koskien vallonisukuja ja heidän vaiheitaan.

vallonimaahanmuuttajien työsopimusten kääntäminen 

Jonkin aikaa sitten SVÄ aloitti myös hankkeen, jonka päämääränä on tulkita ja kääntää vallonien työsopimukset 1600-luvulta. Sopimukset ovat käsinkirjoitettuja, ja ne on kirjoitettu vanhahtavalla ranskan tai hollannin kielellä, ja ne löytyvät Tukholman Riksarkivetista. Monet käsikirjoituksista on jo aiemmin tulkittu luettavaksi Kjell Lindblomin toimesta, mutta joitakin on täydennetty myöhemmin. Projektin puitteissa olemme tulkinneet, kääntäneet ja koonneet yhteen aineistoa vanhasta materiaalista, muodollisesta ranskasta ruotsin kielelle.

Projekti tuotti DVD:n Vallonisopimukset (Vallonkontrakt), joka lanseerattiin Sukututkimuspäivillä Köpingessä 2013.  Vuonna 2015 markkinoille tuotiin päivitetty ja voimakkaasti laajennettu versio, Vallonisopimukset 2. Voit lukea asiasta enemmän ja tilata koosteen tästä: DVD-skivan Vallonkontrakt 2. Materiaalin saa ostettua myös USB-muistin muodossa verkkokaupastamme. Avoimien ovien päivänä Huvudsta’n tiloissa teimme helmikuussa 2014 kokeen, jossa Lars Hansénin esitys vallonisopimuksista nauhoitettiin. Voit nauttia esityksestä tässä. (Nauhoituksen on tehnyt Magnus Sälgö).

Sukunimiä valloniasta ja lähialueilta

Paljon aineistoa koskien vallonien nimistöä löytyy esimerkiksi kirjasta Vallonernas namn, jonka on kirjoittanut Erik Appelgren, ja kirjasta Vallonsläkter under 1600-talet ja myöhemmästä Nordisk vallongenealogi, joiden tekijä on Kjell Lindblom. SVÄ:n jäsenmatrikkelissa on jo pidemmän aikaa käytetty sukunumerolistausta, josta ilmenee yleisesti käytettyjen vallonisukunimien ”perusmuoto”, joka on ajankohtainen jäsenillemme. Sukunimilistauksessa on myös lisättyjä nimiä ”historiallisista” syistä. SVÄ on koostanut täydentävän listauksen ranskankielisistä vallonisukunimistä, jotka liittyvät maahantuloon Ruotsissa.

Vuosina 2017–2018 käynnistettiin sukunimilistauksen uudistamiseksi työ, jonka tarkoituksena olisi osoittaa, mitkä nimet olivat lähtöisin Valloniasta ja sen lähialueilta. Uuteen listaukseen voi tutustua tässä. Uuteen listaukseen liittyen voi lähettää kommentteja!

sukujen päämiehet

Monen vuoden aikana on sukujen kohdalla lisätty sukujen ns. päämiehiä. Päämiesten tehtävänä on ollut, mahdollisuuksien puitteissa, yhdistää sukuhistoriaa tekevät henkilöt sekä dokumentoida ja järjestää sukuihin liittyvää aineistoa yhteen. Kun Vallonilevyä tehtiin, VALLON 5, ja myös Vallonisopimukset 2-levyä, ja näiden lisäksi kirjaa Vallonska rötter ja mainittua Nordisk Vallongenealogi, on uutta materiaali ilmaantunut paljon. On lisäksi osoittautunut vaikeaksi rekrytoida uusia päämiehiä, jotka voisivat edustaa sukujaan. Siksi hanke loppui 2018. Tästä huolimatta olemme edelleen hyvin kiinnostuneita ylläpitämään yhteyksiä tutkijamaailmaan, jonka kautta löytyy paljon uutta tietoa valloneista ja suvuista. Jos Sinulla on tietoja, ole yhteydessä.

Uutuus - VALLON 6!

VALLON 6 muistitikulla on tiedot 155 vallonisuvusta ja noin 142 000 henkilöstä, jälkeläisestä ja tahosta ja usein myös heidän vanhemmistaan. Sisältää henkilöitä "alusta" alkaen ja usein aina 1900-luvulle asti.

Seura Sällskapet Vallonättlingar i Sverige on nyt vielä lisännyt noin 30 sukua tietokantaan ja 20 000 uutta henkilöä sekä päivittänyt lisäksi noin 20 000 henkilön tiedot. VALLON 6 tietokannassa on henkilö-, sukunimi- ja paikkakuntahakemisto sekä lista sukujen ns. kantahenkilöistä eli varhaisimmista tunnetuista sukujen edustajista. Lisäksi muistitikulla on laajennettu liittännäisaineisto historiallisine tietoineen mm. värväyksestä, ruukkikatsaus, raudanvalmistuksesta ja muista mielenkiintoisista aiheista. Seura Sällskapet Vallonättlingar i Sverige on myös lisännyt tietoja maahantulijoiden kotipaikkakunnista ja katsauksen naisista tai vaimoista varhaisissa sukupolvissa. Lisäksi mukana on kuvaus venäläisten aiheuttamista tihutöistä 1719 ruukkipaikkakunnilla Upplannissa.

Allard

Bossard

Fagot

Goffin

Mineur

Pouset

Anjou

Boudry

Faleij/de Fala

Grandpré

Monier

Poussar

Anthoine

Bovin

Farke

Grell

de Morgny

de Rees

Bailli

le Brun

Fassing

Groth 

Muskin

Robert

Basilier

Cardon

de Fer

Henning

de Nis

Rosseau

Baudou

Charlier

de Flon

Herou

Noé

du Sausoy

Bayard

Chenon

François

Hubinet

Nonnet

Servio

Benett

le Clerc

Frumerie

Lagrell

Oudart

Spite

Beneau

de Clou

Gago

Lamborion

Pagard

Sporron

Bernail / Barneij

Cochois

Galan

Lemoin

Paillardell

Tillman

Bertrand

Collin

Garneij

Lucas

Parment

Tissier

de Besche

Cortehou

de Geer

Le Maigre

Pecheur

Tollet

Bevi/Boivie

Couvrel

Gelotte

Maniette

Personne

Tourneur

Billet

Cudriaux

Giel

Martelleur

Pierrou

Touron

Bilock

Dandenell

Giers

Martin

Piette

de Try

Birath 

Derheu

Gille

Martinel

Pipping

de Val

le Blanc

Douhan

Gilljam

Mathieu

Pira

Verlaine

Bombler

Drougge

Godet

Melot

Poulin

Vincent Raffelier

Bonnevier

Dubois

Goudou

Michot

 

Vivienne

Työ on merkittävä parannus aiempaan ja helpottaa aineiston käyttöä huomattavasti. Tästä johtuen olemme myös pystyneet yhdistämään sukuja ja haaroja ensimmäistä kertaa, jota aiemmin ei ole voitu tehty. Työn lähtökohtana ei vain ollut v. 2013 aineisto, vaan siihen on myös lisätty paljon uutta, täydennetty ja korjattu. Olemme myös lisänneet uusia sukuja, ja mikä myös on merkityksellistä, VALLON 5 -levy sisältää runsaasti historiallista taustamateriaalia ja muuta mielenkiintoista aineistoa, kuten elokuvia vallonipajoista.

Koska monissa tietokoneissa ei enää ole CD/DVD-lukijaa, olemme päättäneet siirtää tiedot USB-muistitikuille, joilla VALLON 5 – tiedot ovat. Aineisto on talletettu html-muotoon eikä erillistä asennusta tarvita. Tiedosto käynnistyy kaksoisklikkauksella.

USB-muistitikun tilaustiedot

VALLON 5 maksaa jäsenille 30 euroa ja ei-jäsenille 36 euroa. Mainitse tilauksen yhteydessä "VALLON 5". Maksuyhteystietomme ovat: Suomen Vallonit r.y., rahastonhoitaja Henry Johansson, Humalistonkatu 15 A 5, 00250 Helsinki. Pankkitilimme Aktia-pankissa on, IBAN: FI41 4055 0016 7693 70. BIC: HELSFIHH

Uusi Vallonisopimuslevy!

DVD:n versio 2 vallonimaahanmuuttajien alkuperäisistä käännetyistä työsopimuksista on olemassa. Tämä on laajennettu versio, ja sisältää esim. kaikki Leufstan ruukin sopimukset ja paljon uutta historiallista aineistoa.

DVD:llä on digitoituna, elektronisessa muodossa, alkuperäissopimukset, kirjeet ja kuittaukset Leufstan ruukin arkistosta, joka on Riksarkivetissa Tukholmassa. Materiaalista löytyy nimet, kotiseutu, ammatti ja työllistymisen ehdot yli 500 vallonille, jotka saapuivat Ruotsiin 1600-luvun ensimmäisen puoliskon aikana. Tekstit on translitteroitu luettavaksi ranskasta, hollannista tai saksan kielestä ja sen jälkeen käännetty ruotsiksi. Levy edustaa merkittävää edistystä ja täydennystä v:n 2013 versioon Vallonilevystä, ja sitä voidaan ansiolla käyttää Vallonilevy 4:n rinnalla syvempään tutkimukseen.

SVÄ:n työn tuloksena ovat kaikki Leufstan arkiston kokoelmat saatettu elektroniseen muotoon, kuten sopimukset, kirjeet ja kuittaukset. Aineisto käsittää niiden vallonien työsopimusten ehtoja, jotka värvättiin saapumaan Ruotsiin 1600-luvun ensimmäisen puoliskon aikana. Ranskan-, hollannin- ja saksankieliset tekstit on käännetty ruotsiksi. Suuri osa sopimuksista oli jo aiemmin käännetty Kjell Lindblomin toimesta osaksi kirjasarjaa Vallonsläkter under 1600-talet. Käännöstyön suoritti aluksi joukko SVÄ:n jäseniä, joilla oli kielitaitoa ja kiinnostusta hankkeeseen.

Jatko-osassa tarvittavat käännökset on tehty yhteistyössä Antoine Meissonnierin kanssa Pariisissa (ranskankieliset tekstit) ja Ernst van den Boogaardin (hollannin kieliset teksti) kanssa. Käännöksiä ja selityksiä on lisätty SVÄ:n toimesta.

Voimme tyytyväisyydellä toimittaa DVD:n, jossa on 105 ranskankielistä ja 29 hollanninkielistä työsopimusta käännöksinä. Lisäksi on 14 kirjettä ja 18 kuittausta (ranskaksi), kolme kirjettä ja kuittausta (hollanti) sekä neljä saksankielistä sopimusta ja kaksi sopimusta ja kirjettä ruotsiksi.

Näiden lisäksi on olemassa joukko uusia ja korjattuja lisätekstejä, jotka asettavat sopimukset oikeaan asiayhteyteen antamalla ajan kuvauksen, tietoa maahanmuutosta Valloniasta, hiilen ja raudan valmistuksesta terminologiaselityksineen, ammattinimityksistä ja valuutoista sekä vallonien kielistä ja vaatetuksesta. Vielä aineistossa on nimitietoja ja joitain tekstejä, joita ei ole käännetty kokonaisuudessaan. Levyllä on nimi-indeksi ja sopimusnumerot. Levy toimii selaimella (esim. Internet Explorer) eikä vaadi erillistä asennusta. Usein levy käynnistyy automaattisesti Windowsissa. Muissa tapauksessa kaksoisklikkaa levyä.

USB-muistitikun tilaustiedot

Voit tilata USB-muistitikun antamalla tunnuksen "Vallonisopimukset 2" ja maksamalla sen verkkokaupassa. Kirjoita tilaustietosi selkeästi osoitetietoihin. Toimitusaika saattaa vaihdella hieman, koska teemme työtä omalla ajalla.

USB-muistitikun hinta on jäsenille 25 euroa ja ei-jäsenille 32 euroa.

Maksuyhteystietomme ovat: Suomen Vallonit r.y., rahastonhoitaja Henry Johansson, Humalistonkatu 15 A 5, 00250 Helsinki.

Pankkitilimme Aktia-pankissa on IBAN: FI41 4055 0016 7693 70. BIC: HELSFIHH

Sukukronikat ja vallonihistoriikki

SVÄ:n tutkijat ovat toimittaneet joitain sukukronikoita ja muita asiakirjoja, osittain Gunnar ja Barbro Hübinetten säätiön tuella. Jotkut näistä ovat loppuunmyytyjä, mutta mainitsemme ne tiedon vuoksi. Alla löydätte lyhyet kuvaukset ja kirjojen tilaustiedot. Toimituksiin Suomen ulkopuolelle lisätään toimitusmaksut, jotka vaihtelevat. Näiden tuotteiden lisäksi ovat myynnissä Vallonilevyt, Vallonisopimukset ja Vallonifilmi. Seuraa sivuilla olevia linkkejä. SVÄ:n jäsenlehden sisällysluetteloa voi tilata heidän kotisivujensa valikon kautta.

Nordisk Vallongenealogi, Osa I ja II. Tekijä Kjell Lindblom

Nordisk Vallongenealogi 1580–1750, Osa I, Allard-Guillaume (Stockholm 2012), ja Nordisk Vallongenealogi 1580–1750, Osa II, de Hameaux-Vincent Rafflier (Stockholm 2013). Kirjakoko on A4, ja kirja on sidottu. Jokainen osa käsittää 318 sivua. Kirjan kummassakin osassa on vajaat 600 perhetaulua 85 vallonisuvulle.

Kirjan voi ostaa Ruotsin Sukututkimusseuralta. Sitä myydään heidän verkkokirjakaupan kautta, ei SVÄ:n toimesta. Kirjan hinta on 380 SEK per osa + postitus Suomeen.

"Järn och eld". Uusi kirjoitus vallonimaahanmuutosta!

Teos ”Järn och eld” kuvaa vallonimaahanmuuton taustoja Ruotsiin 1600-luvun ensimmäisen puoliskon aikana. Kirja käsittelee historiaa nimenomaan vallonien näkökulmasta. Sen tekijä on professori Luc Courtois ja historioitsija Caroline Sappia Université catholique de Louvainin yliopistosta Belgiasta. Kirja on ollut esillä Namurissa 2008 vallonimaahanmuutosta kertovassa näyttelyssä. Taustahistoriikin ja Louis de Geerin ajan taloudellisen analyysin lisäksi kirja kuvaa yksityiskohtaisesti joitakin vallonien ruukinmiljöitä Ruotsissa ja vertaa niitä vastaaviin Valloniassa. Yksi osa kuvaa valloneita koskevia myyttejä, joita tekijät kertovat kohdanneensa. Työ on tekijöiden luvalla käännetty ruotsiksi kuvamateriaalin täydennyksen jälkeen. Se on julkaistu SVÄ:n toimesta. Kirjan laajuus on 20 sivua A4-koossa värikuvineen.

Kirjan hinta on 80 SEK (sisältää postituksen). Toimitus Ruotsin ulkopuolelle maksaa 10 SEK enemmän. Tilaat kirjan lähettämällä tiedon ”Järn och eld” ja maksamalla mainitun summan SVÄ:n tilille Nordea Bank AB, IBAN: SE52 9500 0099 6042 0157 3476.

 

De Geer -suvun kirjakokoelma Finspångsin linnassa

De Geer –suvun kirjakokoelmaa käsittelevässä kirjassa seurataan oppineen elämää ruukinpatruunan näkökulmasta 1600- ja 1700-luvulla hänen kirjastonsa välityksellä. Mitkä asiat häntä kiinnostivat? Mitä hän halusi kertoa itsestään kirjojensa kautta? Ehkä voimme kuvitella tietävämme suvusta enemmän, kun olemme tutkineet De Geer -suvun kirjastoa. Kirja on yritys hahmottaa kokonaisvaltaisesti ns. Finsponginkokoelmaa. Kirjaston rungon muodostaa De Geerin Liègestä 1600-luvulla Ruotsiin kuljettamat pääsääntöisesti uskonnolliset kirjat.

Kokoelma hajaantui osittain perintöjen muodossa hänen kuolemansa jälkeen, mutta sitä koottiin uudestaan järjestelmällisesti hänen poikansa, pojanpoikansa ja pojanpojanpoikansa toimesta. 1700-luvun puolivälissä kirjasto käsitti jo noin 8000 teosta. Kaiken selittäminen ei ole mahdollista ottamatta huomioon De Geer -suvun intressejä, jotka erityisesti kohdistuivat uskontoon, luonnontieteisiin ja kaunokirjallisuuteen.

Kokoelma on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen, mutta tästä huolimatta se on huonosti tunnettu. Kokoelma sijaitsee nykyään Norrköpingin kaupunginkirjaston tiloissa, joka on hyvin suojattuna uudelleen rakennetussa entisen Ruotsin lennoston tiloissa Bråvallassa Norrköpingin ulkopuolella.

Kirjan laajuus on 28 sivua, koko on A4 ja se sisältää värikuvia. Kirjan hinta on 90 SEK (sisältää postituksen). Toimitus Ruotsin ulkopuolelle maksaa 10 SEK enemmän. Tilaat kirjan lähettämällä tiedon ”Boksamlingen” ja maksamalla mainitun summan SVÄ:n tilille Nordea Bank AB, IBAN: SE52 9500 0099 6042 0157 3476.

 

Valloner - inte bara på bruk. Frumerie-suvun vaiheita Öregrundissä

”Valloner - inte bara på bruk” kertoo niistä Frumerie-suvun jäsenistä, jotka asuivat Öregrundissä vuodesta 1672. Vallonien näkökulmasta Öregrundin etu oli nimenomaan se, että sieltä saattoi laivata rautaa Upplannin ruukeilta Tukholmaan edelleenvientiä varten. Englannissa Upplannin kankirauta tunnettiin nimellä Öregrundin rauta.  

Kirjassa seurataan ensimmäistä kertaa Öregrundin Frumeri-suvun jälkeläisiä Ruotsissa. Tekijällä, Björn Hagelinilla, on sukujuuria Frumeri-suvussa, ja hän on tutkinut suvun varhaisia vaiheita ja sen toimintaa. Tulemme osallisiksi elämää merenkulkijan näkökulmasta sinä aikana, kun vallonit asettuivat Upplannin alueelle ja niihin muutoksiin, jotka silloin tapahtuivat.

Kirjan laajuus on 20 sivua, A4-koko, sisältää värikuvia. Kirjan hinta on 80 SEK (sisältää postituksen). Toimitus Ruotsin ulkopuolelle maksaa 10 SEK enemmän. Tilaat kirjan lähettämällä tiedon ”Valloner - inte bara på bruk” ja maksamalla mainitun summan SVÄ:n tilille Nordea Bank AB, IBAN: SE52 9500 0099 6042 0157 3476.


Vallonisuku Bossard

Teos kertoo Bossard-suvun vaiheista, mukaan lukien Bössa-suku. Kirja sisältää runsaat 50 perhetaulukkoa henkilö- ja paikkakuntahakemistolla. Teos on loppuunmyyty, mutta sitä saa PDF-muodossa sähköpostilla. Tilauksia ottaa vastaan Jan Olsson sähköpostilla osoitteesta Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Suurin osa aineistosta löytyy nykyään myös USB-muistitikulta VALLON 5.

Suku de Besche

Kirjan tekijä on Erland de Flon. Kirja kuvaa 400 vuotta de Besche-suvun vaiheita, joista löytyy aatelisia sukuja, kreivejä ja kreivittäriä, vapaaherroja ja vapaaherrattaria, valtioneuvoksia, kamariherroja ja upseereita. Päähenkilö, suvun ruotsalainen kantaisä, arkkitehti ja rakennusmestari Gilius Wilhelmsson de Besche, joka eli noin 1552–1610, tuli Ruotsiin 1600-luvun alussa erilaisia rakennustehtäviä varten. Jotkut hänen pojistaan olivat jo tätä ennen saapuneet Ruotsiin.  Kirjaan sisältyy Erland de Flon kootut tiedot Gilius Wilhelmsson de Besche’stä, hänen jälkeläisistään ja puolisostaan, yhteensä siinä on 1457 henkilöä 1376:sta lähteestä. Kirjassa on henkilörekisteri, jossa on 978 jälkeläistä 1600-luvun alusta aina vuoteen 1944. Kirjan koko on 185x230 mm ja siinä on 328 sivua. Se on loppuunmyyty.

Vallonisuku Bovin

Kirjan tekijä on Kjell Lindblom. Kokoomateoksen viimeinen painos on loppuunmyyty, eikä uutta painosta ole suunnitteilla. 200 vuotta vallonisuku Bovinin historiaa (Stockholm 2002). Selvitystyö käsittää ajanjakson 1620–1830, ja siihen sisältyy 118 perhetaulukkoa, henkilörekisteri, jossa on noin 575 nimettyä suvun henkilöä sekä 200 sukuun nainutta, lähde- ja kirjallisuusviitteineen sopimusten kera. Selvitystyön laajuus on 70 sivua, A4-koko ja nidottu.

Ruukinpatruuna Gilius de Flon jälkeläiset

Kirjan tekijä on Erland de Flon. Teos sisältää Erland de Flon kootut tiedot ruukinpatruuna Gilius de Flon jälkeläisistä miehineen, vaimoineen tai avopuolisoineen. Teoksessa on yhteensä 2580 henkilöä 1706:sta eri lähteestä. Henkilörekisterissä on 1714 jälkeläistä 1600-luvun alusta vuoteen 1941. Kirja ilmestyi elokuussa 2011. Kirjan koko on 185x230 mm ja siinä on 464 sivua. Kirja on loppuunmyyty, eikä uutta painosta ole suunnitteilla.

Valloni Jean Constant de Flon jälkeläiset

Kirjan tekijä on Erland de Flon. Teoksessa kuvataan 535 Jean Constant de Flon jälkeläistä 332:a eri lähteestä. Kirjassa on henkilö- ja lähdeluettelo. Se on A5-kokoa, 190 sivua, sidottu. Kirja selvittää 13 sukupolven vaiheita 1600-luvun alusta vuoteen 2005. Tiedot perustuvat kirjallisuuteen, kotiseutututkimukseen, arkistolähteisiin, kirjoituksiin ja sukututkimuksiin sekä de Flon-suvun aikaisempaan ja uudempaan tutkimukseen. Kirja on loppuunmyyty, eikä uutta painosta ole suunnitteilla. Sen korvaa kirja Ruukinpatruuna Gilius de Flon jälkeläiset.

Henrik de Tryn jälkeläiset

Kirjan tekijä on Erland de Flon. Päähenkilö, suvun ruotsalainen kantaisä, teollisuusjohtaja Henrik de Try (-1669) perusti Gusumsin, Överumsin och Ankarsrumsin ruukit. Hän saapui Ruotsiin osana vallonimaahanmuuttoa Liègestä 1600-luvun ensimmäisellä puoliskolla. On jopa mahdollista, joidenkin tutkijoiden mielestä, että hän kuului Aachenista kotoisin olevan Von Trier-suvun (de Try, de Trij) hollantilaiseen haaraan, jossa oli huomattavia messinginvalajia, kellonvalajia ja muita valajia. Hän oli varmuudella Norrköpingissä 1630-luvulla. Henrik de Try perusti lankojensa Abraham ja Hubert de Beschen kanssa Gusumin ruukin 1653, joka sijaitsee Valdemarsvikin kunnassa Östergötlandissa.

Sekä Överumsin että Ankarsrumsin ruukki perustettiin 1655, ja molemmat sijaitsevat Västervikin kunnassa Smålannissa. Alusta alkaen näissä valmistettiin takkirautaa, kankirautaa, tykkejä ja tykinkuulia. Suku de Try löytyy alusta Norrköpingistä ja sen jälkeen Finspångin Risingen seurakunnasta, Gusumin Ringarumin seurakunnasta ja Överumin Loftan seurakunnasta.

Monen sukupolven ajan suku oli Holmbossa ja Larumissa Hannäsin pitäjässä ja Snällebossa Tryserumin pitäjässä. Kirjassa on Erland de Flon kootut tiedot Henrik de Tryn jälkeläisistä puolisoineen tai avopuolisoineen, joita on 2810 eri lähteessä. Henkilörekisterissä on 1094 jälkeläistä seitsemässä sukupolvessa 1600-luvulta 1900-luvulle. Kirja on loppuunmyyty, eikä uutta painosta ole suunnitteilla.

200 vuotta Gilljam (Guillaume) sukua

Teos on koottu 2006. Sen aloitteen tekijänä oli Kjell Lindblom, joka omien 1600-lukua koskevien vallonitutkimustensa kautta on tehnyt perustutkimuksen. Lindblom on myös laatinut taulukoiden pohjat. Stig Geber ja Jan Olsson ovat avustaneet tutkimuksessa koskien 1700-luvun loppuosaa ja 1800-luvun alkua. Kirjan laajuus on 74 sivua ja se on A4-kokoa. Kirjan hinta on 100 SEK (sisältää postituksen). Toimitus Ruotsin ulkopuolelle maksaa 10 SEK enemmän. Tilaat kirjan lähettämällä tiedon ”Gilljam-häftet” ja maksamalla mainitun summan SVÄ:n tilille Nordea Bank AB, IBAN: SE52 9500 0099 6042 0157 3476.

200 vuotta Goffin sukua

Kirjan tekijä on Kjell Lindblom. Selvitystyö käsittää vuodet 1621–1850 ja siihen kuuluu lähes 200 perhetaulukkoa, joissa on 765 nimeä suvun jäsenistä sekä noin 350 sukuun liittynyttä puolisoa. Lähde- ja kirjallisuusluettelo työsopimusten kera sisältyvät teokseen. Laajuus on 64 sivua. Teos on A4-kokoa ja nidottu. Teos on loppuunmyyty, eikä uutta painosta ole suunnitteilla. Tukholma 2003.

Vallonisuku Hubinet

Sukukronikka suvusta Hubinet, aikaisempi SVÄ:n työryhmän tuotos, jota korjattiin 2006. Työtä on täydennetty ja työstetty Jan Olssonin toimesta ja siihen kuuluu noin 170 sukutaulua, henkilörekisteri sekä luettelo rautaruukeista. Selvitykseen kuuluu seitsemän sukupolvea Aman Hubinetin jälkeläisiä, joita eli 1630–1656. Kirjassa on kaiken kaikkiaan 98 A4-kokoista sivua. Teos on loppuunmyyty, eikä uutta painosta ole suunnitteilla. 

Vallonisuku Martinell

Kokoelmateos Martinell-suvusta on vuodelta 2006. Siinä on noin 115 sukutaulua henkilö- ja paikkakuntahakemistolla, 64 sivua A4-koossa ja on nidottu. Kirjan hinta on 80 SEK (sisältää postituksen). Toimitus Ruotsin ulkopuolelle maksaa 10 SEK enemmän. Tilaat kirjan lähettämällä tiedon ”Martinell-häftet” ja maksamalla mainitun summan SVÄ:n tilille Nordea Bank AB, IBAN: SE52 9500 0099 6042 0157 3476.

200 vuotta Sporrong-sukua

Teoksen tekijä on Kjell Lindblom. Kyse on laajennetusta painoksesta, joka nyt on loppuunmyyty, eikä uutta painosta ole suunnitteilla. Selvitystyö käsittää ajanjakson 1625–1850, ja siihen kuuluu 150 sukutaulua ja henkilörekisteri, jossa on noin 700 henkilöä suvusta sekä noin 350 sukuun liittynyttä puolisoa, lähde- ja kirjallisuusluettelo työsopimuksineen. Kirjan laajuus on 74 sivua, ja se on A4-kokoa ja nidottu. Tukholma 2003.

Vallonisuku Tillman

Kyse on versiosta 3, jonka Jan Olsson työsti 2006 Nicolas Tillmanin jälkeläisistä vuoteen 1890. Kirjassa on noin 160 sukutaulua henkilö- paikkakuntahakemistolla. Kirjassa on 88 sivua, ja se on A4-kokoa. Teos on loppuunmyyty, eikä uutta painosta ole suunnitteilla.

Elämää valloniruukilla. Kolme kertomusta Österbybrukilta

Teoksen tekijä on Christina Åkermark. Osa 1 on historiallinen katsaus 1000-luvulta nykyaikaan. Se kertoo alueelle tulleista uudisraivaajista. Uudisraivaajat kalastavat ja perkaavat järvenpohjaa saadakseen järvimalmia. Malmikasat laitetaan uuneihin, ja tuli sytytetään halkopinojen muodossa. Kasat sulavat ja tuottavat rautaa, jota käytetään maatalouden työkaluihin, metsästykseen ja kalastukseen. Dannemorassa tehtiin 1400-luvulla hopealöydöksiä ja seutu kehittyy edelleen. Dannemoran lähellä oleva Österbyn tila, joka kuuluu Örbyhusiin, on pääosassa osissa 2 ja 3.

Osa 2 käsittelee sepäntyttären Hannan elämää muutaman vuoden aikana 1880-luvulla. Hänen arkea ja elämäänsä kuvataan, kuten pyykinpesua järvessä, kävelyretkiä vieden ruokaa isälle ja veljelle pajaan, kuinka jauhoja jauhetaan, juhlapäiviä vietetään ja kuinka tilalla tehdään työtä ja heinää, teurastetaan eläimiä ja kaikkea muuta, mitä siihen kuuluu. Isää, van Pierreä, kuvataan oppipoikana herraskartanon kasvihuoneessa. Osa 3 on Hannan elämän rinnakkaistarina, mutta se ajoittuu 1950-luvulle. Kertomukset antavat hienon kuvauksen siitä, minkälaista elämä valloniruukilla on ollut eri aikoina. Kirja on A5-kokoa. Teos on loppuunmyyty, eikä uutta painosta ole suunnitteilla.

Työläisperheitä de De Geerin ruukeilla Pohjois-Upplannissa 

Teoksen tekijä on Jan Olsson. Olsson on kopioinut kaksi työntekijäluetteloa Leufstan arkistosta (K/202, Riksarkivet) sekä laatinut hakemiston ammateista, ikärakenteesta ja paikkakunnista. Työntekijäluettelot ovat vuosilta 1749 ja 1762 ja käsittävät Lövstan, Åkerbyn, Hillebolan, Tobon, Karlholmin, Västlandin, Strömsbergin ja Ullforsin ruukit (vain 1749). Luettelot on koottu perheittäin ja selvittävät henkilöiden ammattinimikkeet ja iän kaikkien jäsenten kohdalla. Luetteloa vuodelta 1749 on lisäksi täydennetty tapahtumilla 1754–1755, suunnilleen kinkerikuulusteluiden tapaan. Selvityksen piiriin kuuluvat henkilöt ovat niitä työntekijöitä, joilla on ollut suhde ruukkiin tai ovat asuneet tietyn välimatkan päässä ruukilta. N.k. säätyläisiä ei periaatteessa ole sisällytetty kuvaukseen. Listaukset ovat kokoomateoksia. 1749 (187 sivua ja 2683 henkilöä) ja 1762 (149 sivua ja 2545 henkilöä). Kirjat ovat loppuunmyytyjä ja niistä on vain arkistokappaleita. Luettelot voi tilata Excel-taulukon muodossa. Olkaa yhteydessä Jan Olssoniin, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Vallonityöntekijöiden liikkuvuudesta Östergötlannissa 1600-1700 -luvuilla 

Teoksen tekijä on Lennart Danielsson. Kirja kuvaa Östergötlandin perinteistä vuorikuntaa ja sisältää kuvauksen tärkeimmistä ruukeista. Lisäksi siinä on lista tärkeimmistä ruukeista. Toinen osa, jonka on tehnyt Yvonne Hägg apunaan ÖVG:n jäseniä, sisältää tutkimuksen noin 40 vallonisuvusta Östergötlannin ruukeilla. Lisäksi siinä on luettelo tietyistä suvun henkilöistä ja lyhyt historiikki heidän toiminnastaan. Liitteenä löytyy kooste vallonitaustaisista henkilöistä, jotka saapuivat Finspångiin vuoteen 1655 asti. Tämän lisäksi on taulukonmuodossa tietyn ryhmän ammattijakauma vuoteen 1655 asti. Liitteet on laatinut Birger Persson. Kirja on loppuunmyyty ja siitä on vain arkistokappaleita. 

Vallonit rauta-aikana nyt DVD:nä!

DVD ”Vallonit rauta-aikana” on Curt Strömbladin ohjaama elokuva Sixten Haagen idean pohjalta. Tästä jokin aika sitten toteutetusta elokuvasta, josta on edelleen paljon hyötyä niille, jotka ovat kiinnostuneita vallonien maahanmuutosta Ruotsiin ja ruotsalaisen raudanvalmistuksen historiasta. Filmi tehtiin 1986–1987 mm. Ruotsin televisiolle ja Työväen Museolle. Se näytettiin televisiossa ja on olemassa rajoitetusti videona (VHS). SVÄ on tehnyt yhteistyötä Curt Strömbladin kanssa tuottaakseen parempilaatuisen DVD:n, jota nyt on saatavilla. Filmi on tunnin pituinen ja sillä on historiallisesti ja sisältöä ajatellen suuri arvo.

1600-luvulla vallonirautaa myytiin hinnalla, joka läheni kullan arvoa. Valloniassa, joka ulottuu nykyisen Belgian halki Luxemburgiin ja Pohjois-Ranskaan, vallonit olivat luoneet maailman huomattavimmat raudanvalmistuskeskukset. Mutta 1620-luvulla aluetta koettelivat sota, raaka-ainepula ja työttömyys. Amsterdamissa, joka oli maailman talous- ja kauppakeskus, kauppiaat ja asekauppiaat etsivät uusia tuotantoalueita. Heidän katseensa kohdistuivat Ruotsiin, jossa oli rautamalmia, vesivoimaa ja koskemattomia metsiä – masuuneihin ja pajoihin kului valtavia määriä puuhiiltä. Tuotannon nopeuttamiseksi ja ruotsalaisen raudanvalmistuksen aloittamiseksi oli tarpeellista myös tuottaa ammattitaitoista työväkeä.  Valloniaan perustettiin värväystoimistoja. Huolellisia työsopimuksia laadittiin ja muotoiltiin.

Amsterdamista kulki purjelaivaliikenne Norrköpingiin.  Noin 1000 valloniperhettä saapui Ruotsiin 1620-1655. Heidän joukossaan oli miilunpolttajia, seppiä ja käsityöläisiä. Vallonit toivat markkinoille masuunityypin, joka oli uudenlainen hiilimiilu. Se tuotti parempaa hiiltä ja uuden taontamenetelmän avulla saatiin tuotettua parempilaatuista kankirautaa. Runsaassa 30 vuodessa Ruotsista tuli raudanvalmistuksen suurvalta ja Euroopan uusi aseidentuottaja, jolla oli mm. Finspångassa tykkitehdas.

Kankirautaa vietiin Eurooppaan, esimerkiksi Sheffieldiin Englantiin. Yli 200 vuoden ajan Ruotsi säilytti asemansa johtavana raaka-ainetuottajana Sheffieldin terästeollisuudelle. Viimeinen lähetys Sheffieldiin tapahtui 1940-luvulla, keskellä toista maailmansotaa. Kaikki tämä kuuluu esitykseen ”Vallonit rauta-aikana”, joka on nauhoitettu Finspångassa, Upplannin ruukeilla Gimossa, Österbyssä, Leufstassa, Strömsbergissä ja Söderforsissa, Dannemorassa sekä Valloniassa ja Sheffieldissä.

 

"VALLONIT RAUTA-AIKANA" 

-Curt Strömbladin ohjaama elokuva, ajatus ja litografiat Sixten Haage.

-filmatisointi Sebastian Jakobsson, leikkaus Roger Sellberg.

-faktatuotanto Bernt Douhan, musiikki Andreas Aarflot.

-tuotettu Ruotsin televisiolle - TV1 ja Arbetets museum, Curt Strömblad Film 1986-1987.

-uusi DVD SVÄ:n toimesta 2009. Elokuva on tuotettu lääninhallituksen tuella, Uppsala.

DVD:n hinta on 50 SEK (sisältää postituksen). Toimitus Ruotsin ulkopuolelle maksaa 10 SEK enemmän. Tilaat DVD:n lähettämällä tiedon ”Vallonfilmen” ja maksamalla mainitun summan SVÄ:n tilille Nordea Bank AB, IBAN: SE52 9500 0099 6042 0157 3476.

Vallonijuuret!

Miten oli mahdollista, että Liègessä 1587 syntynyt Louis de Geer, rakensi Ruotsiin ruukki-imperiumin? Minkälaista oli Ruotsissa ja Hollannissa 1600-luvulla? Miksi vallonitaonta oli niin haluttua 1600-luvun puolivälissä? Tässä muutama niistä kysymyksistä, joihin pyrimme vastaamaan kirjassa Vallonska rötter (Vallonijuuret). Kirja kuvaa modernilla ja helpolla tavalla monia eri näkökulmia, ja on varmaan perusteos pitkälle tulevaisuuteen. Kirjassa kuvataan vallonien Ruotsissa olon historiallista taustaa. Siinä käsitellään järjestelmällistä värväystä ja työsopimuksia allekirjoituksineen ennen vaarallista matkaa. Mihin vallonit päätyivät? Mitä kieltä he puhuivat ja miten he pukeutuivat? Minkälaisia ammatteja heillä oli? Kirjassa kuvataan myös, miten tänä päivänä niin idyllisinä näyttäytyvät ruukit toimivat ja minkälainen sosiaalinen elämä niissä oli. Minkälainen asema oli valloninaisilla?

Joissakin luvuissa kuvataan Suomen tilannetta ja sinne saapuneita valloneja, missä ruukit sijaitsivat ja minkälainen oli suomalainen raudanvalmistus tuohon aikaan. Seuraamme kehitystä edelleen ja kuvaamme, miten vallonitaonta, joka aikanaan oli suuri vientimenestys, hitaasti hiipui pois ja menetti kilpailukykynsä, kun tuottavuutensa menettäneet ruukit vähitellen lakkautettiin.

Valloneita koskeva sukututkimus saa kirjassa paljon tilaa, ja kerrotaan mikä toimii apuna niille, jotka haluavat omin neuvoin etsiä omia vallonijuuriaan. Kirjan oheistuotteena on PDF-muodossa oleva opinto-opas, jolla voi esim. suunnitella valloniopetuspiiriä. Lyhyesti sanoen, toivomme, että kirja kiinnostaa vallonijälkeläisiä ja heidän ystäviään, tuttavia ja kaikkia muita. Vastaavaa kirjaa ei ole ollut olemassa sitten 1950-luvun. Kirjassa on 180 sivua ja siinä on runsas kuvitus, joka on osittain väreissä.

Tilaustiedot:

Kirjan on alunperin julkaissut Sällskapet Vallonättlingar ja Sveriges Släktforskarförbund. Sitä myydään suoraan heidän verkkokirjakaupassa, ei siis SVÄ:n toimesta.

Kirja löytyy myös Suomen Vallonit r.y.;n verkkokaupasta. Kirja Vallonska rötter maksaa verkkokaupassamme 30 euroa jäsenille ja 36 euro ei-jäsenille. Tilausta tehdessäsi kirjoita "Vallonska rötter" tietoihin. Voit myös olla yhteydessä rahastonhoitajaamme Henry Johanssoniin, Humalistonkatu 15 A 5, 00250 Helsinki. Tilimme Aktia-pankissa on IBAN: FI41 4055 0016 7693 70. BIC: HELSFIHH

 

neuvoja lähteistä Internetissä koskien vallonihistoriaa

Kirkonkirjoja Belgiassa 

Belgian Kansallisarkiston kotisivuilla käynti on ilmaista ja sieltä löytyvät kirkonkirjat. Digitoituihin asiakirjoihin tutustuminen edellyttää rekisteröintiä ja tilin luontia, mikä antaa käyttäjätunnuksen ja salasanan. Valtaosa toiminnoista on englanniksi, muutoin flaaminkielellä tai ranskaksi.

Kirkonkirjoissa löytyvät syntyneet, vihityt ja kuolleet, samaan tapaan kuin Ruotsissa ja Suomessa. Useassa seurakunnassa on käsinkirjoitetut hakemistot. Aineisto on järjestetty provinsseittain ja seurakunnittain, ja seurakuntien määrä on hyvin suuri. Kirkonkirjoja on jo 1500-luvulta, mutta valitettavasti on suuria aukkoja kahden maailmansodan seurauksena.

http://www.arch.be/index.php?l=en on informaatiosivu englanniksi
http://search.arch.be/   tähän loggaudut sisään ja valitset linkin Aperçu des registres paroissiaux (paroissiaux=seurakunta), jossa on listaus Provincer, mikä johtaa Sinut seurakuntiin

Kuvateksti: Rekisteri syntyneistä Liègen arkisto, Belgian Kansallisarkisto. Valokuva: Anders Herou.

Alla on linkkejä rekisteröintiasiakirjoihin –(joita voi tallentaa PDF-muodossa – symboli yläoikealla) jokaisen provinssin kirkonkirja-aineiston yhteydessä. Tästä pystyy myös hahmottamaan materiaalin laajuuden ja miltä ajanjaksoilta aineistoa on säilynyt.

Province Brabant wallon
Province Hainaut (arr. Charleroi, Mons)
Province Hainaut (arr. Tournai)
Province Liège (arr. Huy)
Province Liège (arr. Liège, Verviers)
Province Liège (arr. Eupen)
Province Luxembourg (arr. Arlon, Neufchâteau)
Province Luxembourg (arr. Marche-en-Famenne et Canton Saint-Hubert)
Province Namur

Kirkonkirjojen rekisteri

Netradyle, "Cercle d'histoire et de généalogie de Beauvechain et Grez-Doiceau".

Paikallishistoriallinen yhdistys, joka ylläpitää kirkonkirjoja. Monet seurakunnat ovat rekisteröityneet, mutta paljon on vielä tekemättä. Rekisteri koskee koko Belgiaa ja voi hakea sekä nimeä että seurakuntaa. Yhdistyksen osoite on: http://netradyle.be/actes/

 

Census Chimay-alueella 1616

Mielenkiintoista aineistoa väestönlaskennasta Chimay-alueella on julkaistu kotisuvuilla "The Bevier Family" (sukus Bevi, Bevé, Boevie) osoitteessa: http://www.bevier.us/

Sukuja, joiden paikkakunta on ollut tiedossa Chimay-alueella työsopimusten tietojen kautta, voidaan olettaa asuneen siellä jo 1616. Listauksen tietoja voidaan verrata Appelgrenin kirjaan Vallonernas Namn. Lista antaa tietyissä tapauksissa myös aavistuksen maahanmuuttajien vanhemmista. Monissa tapauksissa on myös tietoja avioitumisen ajankohdasta ja tietoja siitä, mistä ja milloin joku muutti alueelle.

Kuvateksti: Tutkimusdokumenttien alla ja Belgian lipun yhteydessä on kopio Chimay-alueen väestönlaskennasta 1616.

 

Karttoja Belgian alueelta

Täällä on monia linkkejä Internetissä oleviin karttoihin, esim.

http://www.uvcw.be/communes/

On mahdollista valita provinssi, nykyinen ”commune”. Yhden communen alla on useita seurakuntia, etupäässä asutuskeskuksissa. 

 

Sukunimiä Belgiassa tänään

Täällä on linkki, josta selviää kuinka monta samannimistä oli maassa yleensä.

Huom! Tietokanta reagoi isoihin ja pieniin kirjaimiin, joten "Henrot" antaa tuloksen mutta "henrot" ei.

Katso siis osoitteessa: http://familienaam.be

Lyhyt sukututkimuksen opas Ranskassa, tekijänä Antoine Meissonnier.

 

Internetportaaleja

Kaksi kansallista portaalia antaa pääsyn ranskalaisiin arkistoihin, periaatteessa koko maahan. Mutta yhdestä ei saa kaikkia tietoja kerralla.

Yksi näistä on Kulttuuriministeriön sukutietokanta: : http://www.culture.fr/Genealogie. Alla olevassa osoitteessa on nimi- ja sukutietokanta: http://www.culture.fr/Genealogie/Actualites/Les-bases-sources-de-genealogie/(theme)/1. Portaali on myös nimi- ja sukutietokanta, jolla voi tehdä henkilötutkimusta, vaikka se on rajoittunut. Jos tästä haluaa jatkaa, on käytettävä muita lähteitä. 

Toinen, uusi tietokanta on, Kulttuuriministeriön France Archives, jonka tarkoituksena oli kerätä yhteen Ranskan arkistolaitoksen tietoja: https://francearchives.fr/en/. Tietokanta käsittää tällä hetkellä vain noin 20 instituution kuvauksia. (Ardennien Maakunta-arkiston tiedot puuttuvat).

Vanhasta tietokannasta poiketen portaali France Archives ei mahdollista henkilönimien hakua, koska niitä ei ole indeksoitu.

Molemmissa tietokannoissa on digitoituja kuvia tai työkuvauksia.

 

Maakunta-arkistojen webbisivut

Jos Ranskassa aikoo harrastaa sukututkimusta, on etsittävä maakunta-arkistojen verkkosivut (”archives départementales”), jotka ylläpitävät jokaisen alueen kirkonkirjoja.

Portaali on osoitteessa France Archives: https://francearchives.fr/fr/services?es_level=level-D.

Useimmat arkistolaitokset ovat ilmaisia ja antavat kuvauksen ja digitoidut kuvat kirkonkirjoista ja muista sukulähteistä. Näin on esim. Ardennien maakunta-arkiston kanssa: http://archives.cd08.fr/article.php?larub=23&titre=sources-genealogiques tai Departement Nordsin maakunta-arkisto osoitteessa:https://archives.cd08.fr/article.php?larub=3

Muita tietoja löytyy ranskaksi ositteesta: https://francearchives.fr/en/section/44272

 

SVÄ:N tuotevalikoima

Täältä löytyy koottu lista SVÄ:n tuotteista. Klikkaa tuotetta ja saat lisätietoja.

Kategoria

Tuote

Lyhyt kuvaus

Tekijä

USB

Vallon 5

Vallon 5 - sukutauluja noin 120 vallonisuvulle

Sällskapet Vallonättlingar

DVD / USB

Vallonskivan 4

Vallonilevy 4 - sukutauluja noin 120 vallonisuvulle

Sällskapet Vallonättlingar

DVD

Vallonkontrakt

Vallonisopimuksia, DVD-levy sisältää digitoituja työsopimuksia, kirjeitä ja kuittauksia Leufstan arkistosta (Riksarkivet)

Sällskapet Vallonättlingar

DVD-filmi

Vallonfilmen

Vallonielokuva Rauta-aikana, elokuva vallonien historiasta

Sveriges TV och Arbetets museum

Vallonigenealogia

Nordisk Vallongenealogi 1

Nordisk Vallongenealogi 1580-1750, Osa I, Allard-Guillaume

Kjell Lindblom

Vallonigenealogia

Nordisk Vallongenealogi 2

Nordisk Vallongenealogi 1580-1750, Osa II,     de Hameaux-Vincent Rafflier

Kjell Lindblom

Historiikki

Vallonska rötter

Kokonaisvaltainen esitys vallonien maahanmuutosta historiallista taustaa, tekniikkaa, miljöitä, sukututkimusta

Sällskapet Vallonättlingar

Historiikki

Från dalgångarna kring Meuse till Östersjöns stränder

Kuvaus vallonien maahanmuutosta varhaisen maahanmuuton aika 1600-luvulla asiaan kuuluvien paikkakuntien näkökulmasta

Historianopettaja Matthieu Similon

Historiikki

Järn och eld

Taustaa vallonien maahanmuutolle Ruotsiin 1600-luvun ensimmäisen puoliskon aikana vallonien näkökulmasta. Professori Luc Courtois ja historioitsija Caroline Sappia

 

Historiikki

De Geers boksamling i Finspong

Teos, joka kuvaa De Geer-suvun laajaa kirjastoa Finspongissa

Sällskapet Vallonättlingar

Historiikki

Valloner inte bara järn. Frumerie i Öregrund.

Taustaa vallonien maahanmuutolle Ruotsiin 1600-luvun ensimmäisen puoliskon aikana vallonien näkökulmasta

Björn Hagelin

Sukututkimus

Vallonsläkten Bossard

Suku Bossard ja suku Bössa

Jan Olsson

Sukututkimus

Vallonsläkten Bovin

200 vuotta vallonisukua Bovin. Loppuunmyyty

Kjell Lindblom

Sukututkimus

Släkten de Besche

Sisältää Erland de Flon kootut tiedot Gilius Wilhelmsson de Besche’stä ja jälkeläisistä

Erland de Flon

Sukututkimus

Brukspatron Gilius de Flons ättlingar

Kootut tiedot ruukinpatruuna Gilius de Flon jälkeläisistä

Erland de Flon

Sukututkimus

Henrik de Trys ättlingar

Sisältää Erlands de Flon kootut tiedot Henrik de Tryn jälkeläisistä

Erland de Flon

Sukututkimus

200 år med släkten Gilljam / Guillaume

200 vuotta sukua Gilljam / Guillaume

Kjell Lindblom, Jan Olsson, Stig Geber

Sukututkimus

Vallonsläkten Hübinet

Vallonisuku Hübinet, sukukronikka suvusta Hübinet.    Loppuunmyyty

Jan Olsson m.fl.

Sukututkimus

Vallonsläkten Martinell

Kokoamateos Martinell-suvusta

 

Sukututkimus

Två hundra år med vallonsläkten Sporrong

Sukututkimus vuodesta 1625 noin vuoteen 1850. Loppuunmyyty

Kjell Lindblom

Sukututkimus

Vallonsläkten Tillman

Nicolas Tillmanin jälkeläisiä noin vuoteen 1890

Jan Olsson

Historiikki

Arbetarfamiljer vid de De Geersa bruken i Norduppland

Työläisperheitä de De Geerin ruukeilla Pohjois-Upplannissa, kahden työläislistan kopiot Riksarkevitista.

Jan Olsson

Historiikki

Arbetskraftsvandring bland vallonsläkter i Östergötland under 1600 - 1700 -talen

Vallonityövoiman liikkuvuudesta Östergötlandissa 1600- ja 1700 –luvuilla, kuvaus Östergötlandin vuorikunnista ja vallonisuvuista eri ruukeilla. Loppuunmyyty

Lennart Danielsson, Yvonne Hägg, m.fl.

Romaani

Livet på ett vallonbruk

Elämää Översiktin valloniruukilla ja sepäntyttären arkea

Christina Åkermark

   

ranskankielisiä vallonisukuja, muuttaneet ruotsiin 1580-1640

Laajemmassa merkityksessä lasketaan vallonisuvuiksi myös eräitä sukuja, joilla on erilainen kielitausta ja jotka saapuivat Ruotsiin samana aikana. Alkuperäinen sukunimi (nimimuoto):

Allard

Ambroise Chevais de Montigny

Andry

Anjou (Anceau, Hanseau, Hanson, le Choux)

Ansillon

Anthoine (Tounon, Thon)

Asser le Ganieu

Auber (Obey)

Bailli (Bai, Bille)

Ballet

de Barchon

Bary

Baselier

Bastin

Baudet

Baudou

Baudouin (Bodin)

Bayard

Beguin

Beliere

la Bende (Laban)

Beneux (Benoit)

Bernail (Barnay)

Bernard

le Bert

Bertheau (Bartou)

Bertholet

Bertrand (Bertram)

de Besche

Bevy (Boivie, Baivi etc)

de Biesme

Billet (Billard)

Bilock

le Blanc (Blank)

Blavier

Blay

Bodechon

Body (Bonton)

le Boghou (möjl Bock)

Bomblé

Bonnevier

Bossard

Boudry

de Bourg (de Pourq)

Bourgeois (Bergi, Brusy)

Bourguignon

le Bovi (Bouvier)

Bovin

de Brabant

Braham

Brassart (Brasar)

Breuse (möjl Bruce)

Breyer

Brosch (trol Bourgeois)

le Brun (Bernon)

Buisset

de Buisson

Butin

de Calqui

Cabaret

Cambou

Canon

Cardon

Carlier (Cayet)

de Carte (de Quartes)

le Celt

Cerfon (se Henrot)

de Chaines

Chanchet

Chaperon

Charlet

Charpentier

le Charton

le Chat

Chenon

Chesne

Chevais (se Ambroise)

Chevet

Chollet

le Chotton (Cotton)

Clement Breda

le Clerc (de Clair)

Clergeon

Cliquet

Close

du Clou (Glaude)

Cochard

Cochois (Cosswa)

Cocqun

de Coeur

Colart

Collet

Collin (jfr de Saive)

Collinet

Colvin

Constant (se de Flon)

le Compte (Kunt)

Cornillio

Cotibi

Courtehou

Coutur

Couvreau

Couvrel

de Creppe (Kropp, Kräppe, Grape)

Cret

Crochet (Kråke)

Cudriaux (Codriot)

Dagneau

Dandenel

Darbe

Dausin

David

Day

Deloneau

le Dent

Derheu

Deuglin

Didier

de Dinant

Docquier

Doctier (trol de Coeur)

Dombret

Donay (se Noé Donay)

Doneur

Dotel

Doublet

Douhan

Doya

Dress

Drougge

Dubois (du Boy, de Bou)

Dulock

Durant

Durieu

de l'Espeche

Evrard

Fadot

Fagot

de Fala (Fallan)

Farke

Fassin

Faver

le Febure

de Fer

la Feuille (möjl la Fleur)

Ficqué

Fineman

Flament

Flatré

de Flon

Floncar

Florin

Florquin

Fochet

Forthomme

du Fossé

Fosti

du Four

François

Frangati (van Gardy)

Frumerie

Gagot

Gaillard

Galan

Gall

le Ganieu (se Asser)

De Geer

Gelotte

Genot

George (Gregoire, Joris, Jouhrez)

Gerard

Gerquin

Gessus

Giel

Giers (Herceau, Järs)

Gille

Gippon

Godet (Gohde)

Godfrin

Godou

Goffart

Goffin (Gauffin, Goffeng)

Gouge

de Gouie

le Gouverneur

de Grais

le Grand (de Grade)

Grandpré (Grandpere, Gamprey)

Gransier

Gregoire (se George)

Grell

Gremeur (Krimur)

le Grenadeur (se Fassin)

Grenier (Garney)

Grignart

le Gros

Grosset

Guidoine

Guillaume (Gilljam)

Gustin

Hachar

Hakin

de Hameaux

Hane

Hannoset

Hanus (möjl Hannoset)

Hape

Hardi

Hasar

de Haucourt

Havrenne

de Haye

Henin (Henning)

Henrot

Henvart

Hermel

Herou (se Henrot)

de Hoddiege

Hosselet

Hubert

Hubinet

Huvin

Istace

Jacqueau

Jacquet

Jadon

le Jardinier

Jedeur

Jonneau

Jopin

Jouven

Kock

Lagrell le Jalhay

Lalleman

Lalouette

Lambert

Lambinon

Lamblot

Lamborion

Lancereau

de la Lanne

de Larok (se de la Roche)

Laurent (se Thierry)

Leleu

Lemoine (jfr le Maigre)

Lespoyer

Libotte

de Ligne

Linot (Linnå)

Lochette

de Loignon

Loreau

Louis

Lucas

Lusset

Magnette (Maniette)

Magon

Magotteau

Mahy

le Maigre

Maillard (Malliar)

Maillot

le Maire

Malchair

Malezieu

Malsi

de Malsi

de Manhey (se Melchior)

de Mantin

Marchand

Marechal

Mariot

Marlier

Marlot

Marquet

Marquis

de Marte (Marck)

Martelleur

Martin (jfr Mathieu)

Martinel

Massar

le Masson

Mathieu

Matoy (Metaier, se de la Montagne)

le May

Meaux

Melchior de Manhey

Melot

Merien

Mesir

Meunsy

Michel de Jalhay

Michelet

Michot

le Mignon

Mineur

Mitre

de Mombilart

de Molin (Moulin)

Monier

de la Montagne

de Montigny (se Ambroise)

Moreau

de Morgny

Motte

de la Motte

Moyael

Muskin

de Musson

de My (de Mieux, du Meit)

Neufieu

Ninin

de Nis (Dennis)

de Nisme

de Nivarlet (Viverlot)

Noé Donay

Nonnet

Notel

Obey (se Auber)

Olivier de Pois

Oudart (Audart, Sodar)

Oudinet

Ouzeaux

Pacquay

Pagard (Bagard)

le Page

Paillardel de Terniaux (Terneau)

Paradis

Parment

Parpaistre

Pasar (Poussar)

Patte

Pecheur

Pepin

Personne

Petrus

Philip

Picard (se Pecheur)

Pielard

Pierrou

Piet

Pinson

Pira (Spira, Pirard, ev Birath)

Piron

Pistorius d'Eproez

de Plain

Plaingui

de Pois (se Olivier)

Poncelet

de Pont

Poraux

de Porle

le Port

Potvin

Pouillon

Poulain

Poulet

Pourel de Hatrize

Pousette (Pouse)

de Pré

Prévost

Prophy

de Province

Privet

Quintin

Radou

Rafflier (se Vincent)

Ragget

Raquette

Ravet

Renet

de Reniboy

de Renievel

Revelart

de Revin (Dervin)

Rifay

de Rivet

de Riveto

Rivot

Robert

Robillar

Robinet

de la Roche

de Roi

Rolant

Roquette

Rousseau

le Roux

de Ruar

Rugh

Sacré

de Saive

Salmon

Sandrin (jfr Cochois)

Sassar (se Hasar)

du Sausoy

Savar

Scovaux

le Scrivy

Servais

Simon (se Philip)

Sirki

Spite

Sporon (Sporrong)

Suchet

Sureau

Terreur

le Thaillard (le Theatre)

le Telleur

Thiery Lorain (Laurent)

le Thoor

Tilman

Tissier

Tollet

Touffar

Tounon (se Anthoine)

de la Tour

Tourneur de Moirmon (Tournéj)

Touron (Torion)

Toursie

Toussaint (se Touffar)

Trocquet

Tronpet

Trovet

de Try (de Sur-le-Try)

Turin

de la Va

Vaché

Vaincre

de Val

Warnier

Waron

Waroquin (Rochie)

Wati

Vattrin

Verlaine (Verlin)

Vervier

Willmot

Vincent Rafflier

Voisin

de Voyen

 

LUETTELO SVÄ:N JÄSENMATRIKKELIN SUKUNUMEROISTA

Listaus näyttää perusmuodossa sukunimiluettelon nimet. Olemme tietoisia siitä, että nimiä voi esiintyä monissa eri muodoissa ja oikeinkirjoitusversioissa. Taulukon muoto on pidemmän aikaa käytössä ollut muoto sukunimiluettelossa. Nimistä löytyy enemmän esimerkiksi Erik Appelgren ja Kjell Lindblomin kirjoista kirjallisuusviitteiden kohdalla. Samat numerot löytyvät SVÄ:n jäsensivun listauksesta ja s-postiosoitteiden kohdalla. Lyhenteet van (v) ja der (d) ovat taulukossa tilasyistä. Taulukossa saattaa myös olla rajoitetusti muita nimiä, ja ne voivat olla epävarmoja. Työ sukunimien selvittämiseksi on jatkuvaa ja listauksen päivitystä suunnitellaan.

 

Nr

Namn

Nr

Namn

Nr

Namn

Nr

Namn

Nr

Namn

Nr

Namn

1

Allard

2

Anjou

3

Anthoine

4

Auber

5

Baill

6

Basilier

7

Baude

8

Baudin

9

Baudou

10

Bayard

11

Beausang

12

Bechman

13

Benett

14

Beneux

15

Bertrand

16

de Besche

17

Bevy, Boivie

18

Biloch

19

Birath

20

le Blanc

21

Boija

22

Bonnevier

23

Bossard

24

Boudry

25

Bovin

26

Brewitz

27

le Brun

28

Bruse

29

Bure

30

Cardon

31

Charlier

32

Charpentier

33

Chasseur

34

Chenon

35

le Clerc

36

du Clou

37

Cochois

38

Collin

39

Courtehou

40

Couvrel

40B

Crins v d Veecht

41

Croon

42

Crop

43

Cuderiaux

44

Dandenel

45

Daniel

46

De Geer

47

Derheu

48

Doublet

49

Douhan

50

Dromeau

51

Drougge

52

Dubois

53

Fagot

54

de Fala, Faleij

55

Farke

56

Fassin

57

de Fer

58

Flament

59

de Flon

60

Flygare

61

Francois

62

Frumerie

63

Gago

64

Galan

65

Garney

66

Gefvert

67

Gelotte

68

Giel

69

Giers

70

Gille

71

Godet

72

Goding

73

Goudou

74

Goffin

75

Grandpré

76

Grell

77

Groth

78

Guillaume

79

Hane

80

Hasar

81

Henning

82

Herre

83

Herou

84

Hiller

85

Hubert

86

Hubinet

87

Humbla

88

Ilou

89

Jacob

90

Jagare

91

de Jounge

92

Kinn

93

Kock

94

Köhler

95

Lagrell

96

Lamborion

97

Lemoine

98

Lucas

99

le Maigre

100

Maniette

101

Martelleur

102

Martin

103

Martinel

104

Mathieu

105

Melot

106

Michot

107

Mineur

108

Monier

109

de Montigny

110

Moreau

111

Morein

112

de Morgny

113

Muskin

114

de Nis

115

Noé

116

Nonnet

117

Oudart

118

Pagard

119

Paillardell

120

Parment

121

Pecheur

122

Personne

123

Philip

124

Pielard

125

Pierrou

126

Piette

127

Pira

128

Pouset

129

Poussar

130

Qvarfordt

131

Raquette

132

de Rees

133

de Reniboy

134

Robert

135

Robillar

136

de la Roche

137

Roos

138

de Ruar

139

Ruffil

140

de Saive

141

Schult

142

Servio

143

Spite

144

Sporon

145

Tambour

146

Terneau

147

Thoursie

148

Tillman

149

Tissier

150

Tolf

151

Toll

152

Tollet

153

Tourneur

154

Touron

155

Toussaint

156

de Try

157

de Val

158

Verlaine

159

Verme

160

Willbas

161

Willmot

 

 

kirjallisuusvinkkejä valloneista

 

Ruotsin valloneista on melko laaja kirjallisuustietokanta. Aihepiirit jakaantuvat seuraavasti:

Yleistä, kaunokirjallisuus:

Bylock, Maj: Flykten till järnets land / illustrationer av Katarina Strömgård. Raben & Sjögren, 1999

Bylock, Maj: Den svartes hemlighet / illustrationer av Katarina Strömgård. Stockholm: Rabén & Sjögren, 2000

Bylock, Maj: Spöket på Örneborg / illustrationer av Katarina Strömgård. Stockholm: Rabén & Sjögren, 2001

Bylock, Maj: Klockan och döden / illustrationer av Katarina Strömgård. Stockholm: Rabén & Sjögren, 2002

Daedalus, Tekniska Museet: Svenskt järn under 2500 år (Tekniska Museets årsbok 1997)

Nergård, Maj-Britt: romanserie Fransosen (1983), Fransosernas barn (1985), Den okände karolinen (1986), Stenens hemlighet (1988)

Litteratur - (ej släktutredningar)

Alnebring, Gunnar & Larsson, Gösta: Österlövsta, glimtar från skilda tider. Tierp 1956.

Alpsjö, Leif o Holmström, Jarl: Byss-Calle. Gävle 1989.

Appelgren, Erik:Vallonernas namn. Stockholm 1968.

Backlund,Ann-Charlotte (red): Boken om Bergslagen resa i en levande historia. Stockholm 1988.

Berg, Bjarne: Vallonernas spår. Vasa 1998, Finland

Boethius, Bertil: Gruvornas,hamrarnas och hyttornas folk. Den svenska arbetarklassens historia, del 11. 1951.

Collin, Karin: Den stora spinnrocken, sägner och tidsbilder kring Iggesunds Bruks historia. Uppsala 1935.

Dahlgren, E W: Louis De Geer 1587-1652. Hans lif och verk, del 1-2. Uppsala 1923.

De uppländska bruken Österby, Forsmark, Leufsta o Gimo under äldre tider (in till) 1627. Från Med hammare och fackla vol. 1 1928, s 1-88.- 

Kolböndernas sammansvärjning vid Lövsta 1718. Från Med hammare och fackla vol. 2 1930, sf1-20. Stockholm 1930. 

Huru Carlholms bruk kom till. Från Med hammare och fackla vol. 4 1932, s 172-195.

Douhan, Bernt: Arbete, kapital och migration. Uppsala 1985.

Vallonerna i Sverige. Från Fataburen 1981, s 66-90.

Bruk i Uppland. Skrifter från Dannemora Bergslag 1. Uppsala 1990.

Florén, Anders: Vallonskt järn. Industriell utveckling i de södra Nederländerna före industrialiseringen. Uppsala 1998.

Florén, Anders & Ternhag, Gunnar (red): Valloner – järnets människor. Hedemora, Uppsala 2002.

Helmfrid, Björn: ”De på stenhuset”: Studier från Holmens bruk. Norrköping 1959.

Norrköpings stads historia 1568-1719. Norrköping 1963-1971. 

Tre sekler med Häfla bruk. Linköping 1989. 

Sonstorp: det gamla järnbruket vid Emmaån. Norrköping 1990. 

Kring Louis de Geer och Carl Emmerick: två refuserade kulturartiklar. Norrköping 1994.

Hillgren, Bror:Från Tierp. Stockholm 1924.

Min släkts historia. Stockholm 1923. 

Några vallonsläkter och Delsbosläkter. Stockholm 1919. 

Några anteckningar om vallonerna vid Upplandsbruken. Landskrona 1929.

Hjord, Bengt (red): Bland bergsmän och bruksfolk, Sveriges Släktforskarförbunds årsbok. Västervik 1991.

Hållander, Tore: Vägen in i sockenkyrkan. De uppländska vallonernas religiösa assimilation 1636-1693. Uppsala 1999. Avhandlingen kan hämtas som pdf-fil på denna länk. OBS! filen är c:a 1 Mbyte.

Isaksson, Olof: Vallonbruk i Uppland-människor och miljöer. Finland 1995.

Vallonbruksminnen, En bok för alla. Viborg, Danmark 1998.

Jansson, E Alfred: Bergsbruken i det forna Gripsholms län. Uppsala 1952.

Ortala bruk. Från Med hammare och fackla 1947. 

Överums bruks historia. Överum 1955.

Janson, Sverker o Janson, Bengt (red): Forsmarks Bruk - En uppländsk herrgårdsmiljö. Stockholm 1984.

Kilbom, Karl: Vallonerna. Stockholm 1958.

Larsson, K Sune: Arbetare och arbetsförhållanden i järnhanteringen i en bergslagssocken (By sn) under 1800-talet. Avesta 2002.

Lindblom, Kjell: Vallonsläkter under 1600-talet, del I. Stockholm 1989.
Vallonsläkter under 1600-talet, del II. Stockholm 1990. 
Vallonsläkter under 1600-talet, del III. Stockholm 1992.

Malmberg, E: Strömsbergs bruks historia. Stockholm 1917.

Meyerson, Åke: Vapenindustrierna i Arboga under äldre Vasatid. Stockholm 1939.

Molin, Harry: Carlholms bruks bok. Stockholm 1950.

Monie, Vilhelm: Minnen från Leufsta bruk 1900-1927.Sollentuna 2001.

Nergård, Maj-Britt: Mellan krona och marknad: utländska och svenska entreprenörer inom svensk järnhantering från ca 1580 till 1700. Stockholm 2001.

Norrby, Jonas: När Forsmark brann. Örebro 1984.

Nyberg, V: Gamla järnbruk i Medelpad. Sundsvall 1950.

Olsson, Jan: Arbetare och deras familjer vid de De Geerska bruken i Norduppland. 1749-års längd. Vallentuna 1995. 1762-års längd. Vallentuna 1997.

Pehrsson, Per: Ur Österby bruks o vallonernas krönika. Från Upplands fornminnesförenings årsskrift 1899, s 1-126.

Pettersson, Jan-Erik (red): Daedalus: Tekniska museets Årsbok, årg 65 (1997), Svenska järn under 2500 år: från gruvpigor och smedsdrängar till operatörer. Stockholm 1996.

Rahmström, Henning: Bidrag till biografi om valloner. Stockholm 1963

Sjöberg, Sven: Rysshärjningarna i norduppland. Östervåla 1976.

Rysshärjningarna i Roslagen. Stockholm 1981. 

Söderfors. Stockholm 1956.

Steen, Birger: Baronernas Leufsta. Stockholm 1966.

Sveriges Släktforskarförbund: Bland bergsmän och bruksfolk, årsbok 1991. Västervik 1991.

Sällskapet Vallonättlingar: Vallonska rötter. Sveriges släktforskarförbund 2016.

Tegelsmora Hembygdsförening: TOBO BRUK genom tiderna. Tierp 1997.

Thörnvall, Folke (red): Leufsta ett gammalt upplandsbruk. Tierp 1985.

Utterström, Gustaf (red): Iggesunds Bruks historia 1685-1985, del I-II. Iggesund 1984.

Wahlund, Sten (red): Sveriges Släktregister, Bjuråker, Delsbo o Norrbo sn. Stockholm 1949.

Vallonättlingen:Sällskapet Vallonättlingars medlemsblad. Stockholm 1943-.

Åberg, Kjell: Två tusen svenska hamrar och järnbruk, anlagda 1540-1870. 1:a uppl 2001.

Litteratur - Tryckt eller duplicerat material

 

Suku

Kirjallisuus

Anjou

Anjou, A: Den vallonska slägten Anjou jämte förgreningar. Eksjö 1902. 
Lijsing, P M: Sl. Anjou. Från Hundare och Skeppslag. Norrtälje 1942, 1945. 
Släkten Anjou. Vallonättlingen nr 3 1951. 
Kilbom, Karl: Vallonerna. Stockholm 1958. 
Lindqvist, Hilding: Gusumgrenen och Harögrenen av vallonsläkten Anjou. Vallonättlingen, nr 3, 1992. Stockholm.

de Besche

Elgenstierna, Gustav: Den introducerade svenska adelns ättartavlor. 
Kilbom, Karl: Vallonerna. Stockholm 1958. 
de Flon, Erland: Släkten de Besche. Visby 2014.

Bilock

Granåsen, Erland: Vallonättlingen, nr 2, 1994. Stockholm.

Birath

Kjelldorff, Bertil I W: Hammarmederna Birath – några tidiga data. Vallonättlingen, nr 2, 1991. Stockholm

Blank

Vallonsläkten Blanck i Sverige. Vallonättlingen nr 3 1979.

Blavier

Tonnquist, Gunnar: Vallonättlingen, nr 4, 2004 o nr 1, 2005. Stockholm.

Boevie

 

Svenska Släktkalendern: 1938. 
Swartz, Erik C:son: Genealogica gothica, sl. Boivie-Beve, band II:hft 5. Stockholm1935.

Bonnevier

Leijonhufvud, K: Ny Svensk släktbok, sl. Bonnevier och Gilljam. 1906. 
Kilbom, Karl: Vallonerna. Stockholm 1958. 
Kjelldorff, Bertil I W: Tidiga led av släkten Bonnevier. SoH, nr 2, 1992. Stockholm och Vallonättlingen nr 4, 1993. Stockholm.

Bossard

Olsson, Jan: Släkten Bossard (Boussard) med släkten Bössa. Vallentuna 2002.

Boudry

Svenska Släktkalendern: 1893. 
Eklund, Bengt: Vallonättlingen, nr 1-3, 1996. Stockholm. 
Torstenson, Rune: Rapport från Virelles – de svenska Boudriernas hemort. Vallonättlingen, nr 4, 1996. Stockholm.

Bovin (Boveng)

Lindblom, Kjell: Två hundra år med vallonsläkten Bovin. Stockholm 2002.

Clement Breda

Lindblom, Kjell: Om vallonsläkten Clement Breda. Vallonättlingen, nr 1, 2001. Stockholm.

de Coeur

Lindblom, Kjell: Vallonättlingen, nr 1, 1997. Stockholm.

Dandenell

Svenska Släktkalendern: 1912, 13, 15-16, 27, 36, 62, 74. 
Gunnarsson, Ingvar: Vallonsläkten Dandenelle: släktforskning och släkthistoria. Örebro 2004.

Douhan

Hillgren, Bror: Anteckningar om sl. Douhan, Sporrong, Tillman. Stockholm 1931.

Drougge

Fryxell, Jörgen. Vallonsläkten Drugge. Vallonättlingen, nr1-3, 2002. Stockholm.

Dubois

 

Örnberg, Victor: Svenska ättartal, XI s 146. sl Dubois. 
Svenska Släktkalendern: 1962, 1974. 
Berggren, Ulf: Tunabergare 1600-1800. Södertälje 1987.

Falleij

Kjelldorff, Bertil I W: Vallonsläkten Falleijs ursprung. Vallonättlingen, nr 2, 1990. Stockholm.

Fassin (Fassing)

Kjelldorff, Bertil I W: Fasin eller Fassing – en vallonsk masmästarsläkt. Vallonättlingen, nr 4, 1997 och nr 1, 1998. Stockholm.

de Flon

Pursche, Werner: De äldsta svenska leden. SoH nr 3 1976. Stockholm. 
de Flon, Erland: Vallonen Jean Constant de Flons ättlingar. Visby 2006. 
de Flon, Erland: Brukspatron Gillius de Flons ättlingar. Visby 2011.

Frumerie

Pemer, Anders: Om vallonsläkten Frumerie. Vallonättlingen, nr 2, 2001. Stockholm.

Garneij

Sörensson, Staffan: Svenska smedsläkter, häfte nr 1, sl. Garneij. Bromma 1995.

De Geer

Elgenstierna, Gustav: Den introducerade svenska adelns ättartavlor. 
Kilbom, Karl: Vallonerna. Stockholm 1958.

Gevert

Kilbom, Karl: Vallonerna. Stockholm 1958. 
Hedenberg, Örjan: Svenska Smedsläkter, nr 6 o 8. Bromma 1998-99.

Giers

Asplund, Gustaf: Släkten Giers (Gjers). Genealogiska Föreningens släktböcker 5. Gävle 1943.

Goffeng

Kilbom, Karl: Vallonerna. Stockholm 1958. 
Renè Gauffin: Släkten Gauffin i Finland härstammar från Österby. Vallonättlingen, nr 3, 1992. Stockholm. 
Lindblom, Kjell: Tvåhundra år med vallonsläkten Goffin. Stockholm 2003.

Guillaume/Gilljam

Geber, Stig, Lindblom, Kjell och Olsson, Jan: Två hundra år med vallonsläkten Gilljam. Sällskapet Vallonättlingar 2006

Herou

Kjelldorff, Bertil I W: Släkterna Hero/Herou i tidiga led. SoH, nr 3-4, 1994. Stockholm och Vallonättlingen, nr 1-4, 1994. Stockholm..

Hubinet

Kilbom, Karl: Vallonerna. Stockholm 1958. 
Sällskapet Vallonättlingar: Vallonsläkten Hubinet. Stockholm 2006.

Lemmens

Berg, Bjarne: Vallonernas spår. Vasa 1998.

Lemoine

Sundberg, Emil: Vallonsläkten Lemon. I Genealogiska Föreningens arkiv. 
Dandanell, Ingvar: Vallonsläkten Lemoine i södra Dalarna och Gästrikland på 1600-1700 talen. Vallonättlingen nr 1-2 1989. Stockholm. 
Hammerman, Staffan: Vad hette han – Jean Persson…?Gouise?de Ruar? – Nej, LeMoine. Vallonättlingen, nr 1, 1995. Stockholm.

Martinell

Kilbom, Karl: Vallonerna. Stockholm 1958. 
Martinelle, Ottomar: Släkten Martinell, släktutredning i kopia hos GF, redigerad och sammanställd av Lennart Zielfelt 1973.

de Morgny

Wester, Claes-Erik: De rörliga företagarna Mornie. Artikel i Vasabladet 12 mars 1977, Finland
Berg, Bjarne: Vallonernas spår. Vasa 1998, Finland 
Berg, Bjarne: Resumé över vallonsläkten de Morgny under 1600-talet. Vallonättlingen, nr 3, 2001. Stockholm.

de Nis

Lindblom, Kjell: Vallonättlingen, nr 2, 1995. Stockholm.

Oudart (Audar)

Berggren, Ulf: Tunabergare 1600-1800. Södertälje 1987.

Parment

Berg, Bjarne: Vallonernas spår. Vasa 1998.

Personne

Personne, John-Eric: Personne - Vallonsläkten från Forsmarks bruk. Vallonättlingen nr 2 1976. Stockholm.

Piette

Freij, Donald: Vallonsläkten Piette. Vallonättlingen, nr 1, 2004. Stockholm.

Pira

Lijsing, P M: Sl. Pira. Från Hundare och Skeppslag. Norrtälje 1942, 1945

Pousette

Svenska Släktkalendern: 1963, 1974.

Robbert

Lijsing, P M: Sl. Robbert. Från Hundare och Skeppslag. Norrtälje 1942, 1945

de la Sarlande

Granåsen, Erland: En mer komplett utredning av släkten de la Sarlande. Vallonättlingen, nr 1, 1994. Stockholm.

Sporrong

Hillgren, Bror: Anteckningar om sl. Sporrong, Tillman, Douhan. Stockholm 1920. 
Lindblom, Kjell: Två hundra år med vallonsläkten Sporrong. Stockholm 1999.

Thaillard/ 
le Theatre

Lindblom, Kjell. Ett par vallonsläkter från Fellingsbro socken. Vallonättlingen nr 4 1984.

Tillman

Hillgren, Bror: Anteckningar om sl. Tillman. Landskrona 1917. 
Hillgren, Bror: Anteckningar om sl. Sporrong, Tillman, Douhan. Stockholm 1920. 
Hillgren, Bror: Några anteckningar om vallonerna vid Upplandsbruken (sl Tillman). Landskrona 1929. 
Olsson, Jan: Vallonsläkten Tillman från Lövsta bruk (3:e upplagan). Vallentuna 2006.

Tissier

Johan Tissie´s arvshistoria. Vallonättlingen, nr 2-3 1957. Stockholm.

Tollet

Wilksman, Atle: Släktbok del I, släkten Tollet. Helsingfors 1912-16.

de Try / de Trij

de Trier Almén, Ingemar: Henrik de Trij och hans släkt, SoH, nr 3 1976. Stockholm. 
de Flon, Erland: Henrik de Trys ättlingar. Visby 2013.

de Val

Bidrag till släkten de Wahls genealogi, SoH, nr 2 1958. Stockholm.

Werdier

Möller, Sten: Släkten Werdier från Frankrike. SoH, nr 3-4 1990, Stockholm.