SUURI VALLONIHISTORIASTA JA KULTTUURISTA KERTOVA SANOMALEHTIARTIKKELI JULKAISTIIN VASABLADETISSA 7.7.2019 

Vasabladet julkaisi kesällä heinäkuun 7. päivänä 2019 suuren puheenjohtaja Kenneth Silverin kirjoittaman artikkelin vallonikultuurista ja vallonien onnistuneesta maahanmuutosta. Kenneth Silver on ammattihistorioitsija ja filosofian tohtori. Ota artikkeli talteen ja käytä sitä markkinoinnissa ja jäsenten hankinnassa yhdistykselle!

 pdf Vasabladet 7.7.2019

 

PERINTEINEN JOULULOUNAS 2019

 

Joululounaskutsu  2019

Tervetuloa mukaan viettämään perinteistä joululounasta iloisissa Vallonimerkeissä! 

 

Joululounas on 23. marraskuuta 2019 klo 13.30 – 17.00, Hotelli Arthurissa Helsingissä, kabinetti Lampén.

 

Hyvää seuraa, hyvää ruokaa ja mukavaa yhdessäoloa!

Saanemme myös tänä vuonna Belgian Suomen-suurlähettilään sekä jonkun muun henkilön

lähetystöstä vieraaksemme!

 

Ilmoittaudu viimeistään 12.marraskuuta 2019 mennessä. Ilmoittautuminen on sitova.

Viimeinen maksupäivä 12.marraskuu 2019. Maksuja ei palauteta.

Muista ilmoittautuessa mainita allergioista tai erikoisruokavaliosta

 

Ilmoittautumiset Henry Johanssonille osoitteeseen   Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Ruoan hinta on 30,- euro per osallistuja ja maksetaan ennakkoon yhdistyksen tilille

Nordea  FI44 2012 1800 0168 34   Maksaessa käytä viitenumeroa  20190

 

Suomen Vallonit kokoontuivat Tiedekeskus Heurekaan Vantaan Tikkurilaan 19.10.2019

Lauantaina lokakuun 19. päivänä Suomen valloneista kokoontui viiden henkilön ryhmä Tiedekeskus Heurekaan Vantaan Tikkurilaan tutustumaan keskuksen 30-vuotisjuhlanäyttelyyn, jonka aiheena oli dinosaurusten aika ja dinot.

 Oli vaikuttavaa tulla niin lähelle dinosauruksia, jotka olivat suurimpia milloinkaan eläneitä eläimiä. Aitojen dinosaurusfossiilien ja luurankojen lisäksi näimme dinosaurusrobotteja, jotka oli rakennettu pehmeästä muovimaisesta aineksesta, ja jotka oli väritetty oletettavasti luonnonmukaisen näköiseksi. Sauropodi ja kasvissyöjä Bracchiosaurus saattoi kasvaa jopa 13–25 m pituiseksi ja oli kahden kirahvin korkuinen. Varmaan tunnetuin dinosaurus on Tyrannosaurus Rex, joka on tuttu elokuvasta Jurassic Park sekä Velociraptor. Vitriineissä oli hampaita ja luita, jotka saivat kävijöissä aikaan kunnioitusta. Yksi ainoa Etelä-Amerikassa löytynyt selkänikama painoi noin 700 kiloa! Tiedämme, että se kuului kaikkien aikojen suurimmalle sauropodille.

Eläimet oli sijoitettu aidon tuntuiseen ”luontoon”, jossa oli maata, kiviä ja kasvillisuutta. Lapset saattoivat ratsastaa joidenkin eläinten päällä. Jotkut eläimet liikuttivat pitkää kaulaansa ja leukojaan sekä ääntelehtivät aidon tuntuisesti, ikään kuin pelotellakseen perheen pienempiä. Seinille oli heijastettu metsän kuvioita ja tuulta, sadetta ja joskus salamoita, ukkosta ja rajuilmoja; luonnollisesti kuulimme myös aitoa lehtien ja ruohon aiheuttamaa kahinaa ukkosen tahdittamana. Kaikki, jotta esitys olisi toden tuntuinen.

Tiedämme, että dinosauruksia oli melko helakan värisiäkin ja osalla oli sulat. Kehitys 240 miljoonan vuoden takaa, Trias-Jura-Krita – kaudelta, näytettiin opettavaisella tavalla.

Dinosaurusten lisäksi tutustuimme magnetismiin, sähköön ja erilaisiin maapalloon liittyviin ilmiöihin kuten vetovoimaan, ilmaan, valoon ja erilaisiin ääniin. Lapset rakensivat keskittyneinä tuotoksiaan palikoista ja pienesineistä. He saivat myös kokeilla luurangon osien esiin harjaamista ja fossiilien ”löytämistä” hiekkalaatikossa. Siellä istuivat tulevaisuuden arkeologit!

Antoisan matkan viimeinen ohjelmanumero oli elokuva Planetaarioissa, joka käsitteli maailmankaikkeutta ja Cern-kiihdytintä Sveitsissä.

Karin Sandqvist

varapuheenjohtaja

 

 

Matkakertomus (Jan-Erik Elfving, Vaasa)

Vallonimatka Ruotsin Upplantiin 12.-15.9.2019

 

Meitä oli 12 matkalle lähtijää ja tarkoituksenamme oli tutustua Ruotsin Upplannin valloniruukkeihin. Tarkoitusta varten Jan-Erik Elfving ja Karin Sandqvist olivat jo kesäkuussa tehneet 2019 tiedustelumatkan alueelle saadakseen hyvän yleiskuvan ehdottaakseen mitä kannattaa nähdä. Näin myös tehtiin ja hyväksyttiin.

Ryhmä kokoontui Turun satamaan noustaakseen laivaan torstai-iltana 12.9. Matkalaiset olivat hyvällä tuulella ja iloisia; olivathan he menossa tapaamaan vanhoja ystäviä ja luomaan uusia tuttavuuksia. Mukana oli myös kolme hiljan jäseneksi liittynyttä. Laivamatka Turusta Tukholmaan Silja Linen m/s Baltic Princessillä oli hieno. Kaikki nauttivat hyvästä ruoasta ja seurasta. Laiva saapui Tukholmaan Värtanin satamaan varhain aamulla, ja siksi herätys oli jo klo 04.00-05.00 välillä aamulla.

Linja-auto odotti meitä terminaalin edustalla Tukholmassa jo klo 06.00 laivan aikaisen saapumisen takia ja lähti kuljettamaan meitä Upplantia kohti. Uppsalan kohdalla poikkesimme päätieltä ja tulimme maaseutumaisemiin, missä edelleen oli vehreää ja tuuheaa siitä huolimatta, että olimme jo syyskuun puolivälissä.

Saavuimme pian ensimmäiseen kohteeseemme Österbyn ruukille. Olimme ajoissa paikalla ja jouduimme siksi odottmaan tunnin verran opastamme Eva Wredeä, joka on suomenruotsalainen. Saimme ensimmäisen tietopakettimme vallonipajan yläkerrassa. Ruukki sellaisenaan oli perustettu jo Kustaa Vaasan aikana ja oli erikoistunut sotatarvikkeiden valmistukseen. Ruukin omistajiin kuuluu Louis De Geer, Claes Grill sekä Per Olof Tamm. Eva kertoi raudan tiestä Dannemoran kaivoksesta, joka sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä ruukista. Dannemorassa oli aikanaan maailman suurimpiin kuuluva rautamalmiesiintymä, jonka rautapitoisuus oli yli 50 %. Saimme kokeilla magnetiittimineraalin painoa ja sen magneettisuutta kiinnittämällä modernin magneetin malminkappaleen kylkeen.

 

 

Österbyn ruukki. Kuva: Kenneth Silver 2019

 

Tietopaketin jälkeen suuntasimme ulos, jossa tapasimme mestaripelimanni Esbjörn Hogmarkin, joka soitti itse tehtyä avainharppua ja osoitti taitojaan. Esbjörnin soitin soi ihanasti ja hänelle oli myönnetty taidoistaan huomionosoituksena kuninkaallinen mitali. Tämän jälkeen saimme veljen, Sture Hogmarkin ja kolmen muun sepän toimesta käytännön demonstraation siitä, miten tankorautaa oikeasti taottiin entisöidyn vasaran avulla. Pajan vasara oli Sture Hogmarkin entisöimä. Vasara toimi vesivoimalla. Paja itsessään on maailman ainoa säilynyt ja toimiva vallonipaja. Erittäin mielenkiintoista. Saimme myös tutustua palkeisiin, joilla puhallettiin ilmaa ahjoon. Tutustuimme myös lepotupaan (labbyt), joissa sepät saattoivat levätä kolme tuntia kolmen tunnin työvuoron jälkeen. Vuorotyö jatkui taukomatta ympäri vuorokauden kuutena päivänä viikossa. Sunnuntai oli vapaapäivä.

 

 Österbyn ruukki, pelimanni Esbjörn Hogmark. Kuva: Kenneth Silver 2019

 

Kiitettyämme seppiä näytöksestä jatkoimme matkaamme kohti sepänasuntoa ja saimme sielläkin opastuksen. Oli mielenkiintoista nähdä hyvin säilynyt 1800-luvun vallonityylinen työläiskoti. Keittiön lisäksi, jossa suurin osa toiminnoista tapahtui, oli yksi huone, ”salonki”, jossa oli paremmat huonekalut ja muita kalleuksia, joita perheellä saattoi olla. Naisten tehtävät olivat usein moninaiset ja raskaat. Kodin hoidon lisäksi he kuljettivat mm. ruokaa pajalle, hoitivat lapset, keittiöpuutarhan ja eläimet (perheellä saattoi olla lehmä, porsas, kanoja jne.) sekä paljon muuta. Monella oli kodissaan myös ompelukone. Vallonilapsilla oli mahdollisuus käydä koulua yli 200 vuotta ennen kuin koulunkäynnistä tuli pakollinen Ruotsissa ja Suomessa. Naiset ja lapset osallistuivat tämän lisäksi myös tuotantoon ja raudan valmistukseen. He esimerkiksi lajittelivat ja murskasivat malmia ahjoa ja masuunia varten. Ennen kuumentamista malmi rikottiin nyrkinkokoisiin kappaleisiin. Tämä työvaihe tehtiin käsityönä moukarilla, ja usein naisten toimesta. Kuumentamisen jälkeen (rikin poistamiseksi) malmi murskattiin edelleen saksanpähkinän kokoisiksi kappaleiksi. Tämä työvaihe tehtiin käsivasaralla ja se oli lasten tai vähemmän työkykyisten tehtävä (Lähde: Lars Hansén, Glömda vallonyrken, Vallonska rötter, s. 73.)

Sepän asunnon jälkeen kävelimme kohti Österbyn kartanoa. Kartanon alakerta ei ole asuttuna ja sieltä puuttuu huonekaluja, mutta oli muuten melko hyvässä kunnossa. Kartanon yläkerrassa toimii konttori. Kartanoa ympäröivä ranskalainen puutarha oli olosuhteisiin nähden hyvin hoidettu. Paikalla on ollut aikojen kuluessa kolme päärakennusta, joista yksi pienempi oli puinen, ja on sittemmin kadonnut. Toinen on nykyisen, suuren kartanon siipirakennus. Siivessä on tänä päivänä majatalo ”Gammel Tammen”, joka on saanut nimensä suositun patruunan ja ruukinomistajan Tammenin mukaan. Kolmas ja nykyinen kartano on ollut käytössä 1800-luvulta. Ruukki lopetti toimintansa 1983.

Österbyn ruukin esittelykierroksen jälkeen lounastimme. Majatalon pitäjät olivat ymmärtäneet saapumisaikamme väärin, joten jouduimme odottamaan jonkin aikaa ennen kuin ruoka saapui. Nautimme maittavan aterian viihtyisässä majatalossa ja levähdimme kierrosten välissä. Viivästys ei kuitenkaan vaikuttanut loppupäivän aikataluumme.

Seuraava pysähdyspaikkamme oli Lövstan ruukki, joka on hyvin pitkään ollut De Geer suvun omistuksessa. Lövstan ruukilla on perinteitä 1500-luvulta, ja vuonna 1626 De Besche ja De Geer ottivat ohjakset käsiinsä vuokraamalla ruukin. Lövsta oli Ruotsin suurin ruukki aikavälillä 1700–1840.  Lövsta joutui laajamittaisen hävityksen kohteeksi venäläisten toimesta Suuren Pohjan sodan – Ison Vihan aikana, kun joukot hävittivät Upplantia kesällä 1719. Myös kartano poltettiin, mutta se saatiin jälleenrakennettua jo 1730. Enimmällään ruukilla työskenteli noin 1300 ihmistä. Oppaamme Ingemar Nilsson tutustutti meitä kartanoon, joka oli De Geerien omistuksessa 1980-luvulle. Nykyään kartanoa hallinnoi säätiö. Huoneissa on lukemattomia maalauksia aikaisemmista perheenjäsenistä, ensimmäisestä Loius De Geeristä alkaen. Kartanon yhteydessä on myös ainutlaatuinen 1700-luvun kirjasto, tutustumisen arvoinen nähtävyys. Lövstalla on ollut kuninkaallisia vieraita kruununprinssi Kustaan toimesta (Kustaa III). 1900-luvulla toiminta hiipui ja 1930-luvulla viimeinen vallonipaja purettiin. Työläisten ja vallonien asunnot ovat edelleen jäljellä, tosin ne ovat usein yksityisomistuksessa.

 

 Lövstan ruukki, kartano. Kuva: Kenneth Silver 2019

 Lövstan kartanon keittiön kupariaarteet. Kuva: Kenneth Silver 2019

 

Saimme lopuksi nähdä kirkon, joka huokuu kalvinistista yksinkertaisuutta, johon kuuluu vähäinen koristelu. Poikkeuksen muodostavat kuuluisat Cahmanurut (Johan Niclas Cahmnanin mukaan, joka eli 1679–1737) sekä alttarin ympärys, jossa De Geer – suvun vaakuna sijaitsee. Oli juhlallista nähdä kirkko ja alttari. Vallonisepillä oli kirkossa oma aitionsa, jossa he istuivat ja josta käsin he saattoivat lukea saarnamiehen huulet. Sepät olivat nimittäin usein tulleet kuuroiksi, joten huulien lukeminen oli ainoa tapa saada jotakin talteen sanotusta sanomasta. Tavalleen uskollisina Jan-Erik ja Karin lauloivat laulun ”Gaudeamus igitur”, testatakseen kirkon akustiikan, ja he saivat matkalaisilta tukea pyrkimyksilleen.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että Lövstan ruukille saapui vuonna 1945 nääntynyt joukko juutalaisia pakolaisia, jotka olivat selviytyneet hengissä Auschwitzin (Puola) keskitysleirin kauhuista saamaan hoitoa ja rehabilitointia.

Päivän kolmas ja viimeinen pysähdyspaikka oli Söderforsin ruukki, johon saavuimme noin 15 minuuttia aikataulusta jäljessä. Oppaamme Gunnar Tollanderia oli varoitettu etukäteen viiveestä, joten hän oli hyvällä tuulella. Saimme nopean tutustumisen Söderforsin mallikaupunkiin jalan. Talot olivat kuin Ranskasta ikään. Näimme myös kahdesta suuresta ankkurista ja puusta yhdistämällä tehdyn muistomerkin, joka oli 4-5 metriä korkea. Ankkureiden paino oli 5 000 kg kappale. Ankkurit olivat mallia, jota valmistettiin Ruotsin laivastolle Söderforsin ruukilla.

Ruukki perustettiin jo vuonna 1676 herra Claes Depken toimesta, myöhemmin aateloituna nimellä Anckarström. Sattuneista syistä suku muutti myöhemmin nimekseen Lövenström. Vuosina 1748–1907 ruukki oli Grillin suvun omistukseen, joka halusi rakentaa ruukista malliyhteiskunnan. Siihen kuului esimerkiksi englantilainen puutarha, joka on edelleen osittain olemassa. Meille näytettiin myös sepänasuntoa, joka on säilynyt suhteellisen hyvin 1800-luvun asussaan. Oli mukava nähdä sekin. Tänä päivänä on Söderforsissa toimiva uusi ruukkilaitos, jonka omistaa, mielenkiintoista kyllä, ranskalainen yritys.

Kiertokäynnin jälkeen kirjauduimme kartanoon ja huoneisiimme, jotka olivat hienoja ja korkeatasoisia. Hetken levon jälkeen nautimme kartanon viihtyisässä ravintolassa kolmen ruokalajin illallisen, joka sekin oli hyvin korkeatasoinen. Kaikki olivat tyytyväisiä ja viidyimme ruoan ja pöydän ääressä noin kolme tuntia keskustellen päivän tapahtumista. Seurue vetäytyi yöpuulle klo 21.00 jälkeen, koska päivä oli ollut pitkä ja edessä oli jälleen aikainen herätys.

Seuraavan päivän ohjelmaan kuului lisää ruukkeja ja miljööitä. Olimme sopineet tapaamisesta ruotsalaisten kanssa Strömsbergin ruukilla, sillä he olivat omalla kiertuellaan Upplannin ruukkeihin tutustumassa. Yhteistapaamisesta ja päivän viettämisestä oli sovittu jo toukokuussa 2019. Ruotsin vallonit olivat laatineet päivän ohjelman, joten liityimme vain heidän seuraansa. Oli mukava tavata ruotsalaisia ystäviä ja tuttavia, joihin olimme osittain tutustuneet heidän Suomen matkan yhteydessä toukokuussa 2019 Itä-Uudellamaalla. Ruotsalaisten ryhmä oli suuri. Heitä oli jopa 60 henkeä, mutta tämä ei haitannut meidän 12-henkisen suomalaisen ryhmän toimintaa tai intoamme tehdä itseämme tunnetuksi tai paikkoihin tutustumista. Ruotsalaisten joukossa oli myös Louis De Geer Sigrid-vaimoineen, joihin meillä myös oli iloa tutustua. Ruotsalaisten seuruetta johti puheenjohtaja Anders Herou. Opas Thomas Lindström johdatti ruukin alueella tekniikasta kiinnostuneita ja toinen historiaan keskittynyt ryhmä teki oman ruukkikierroksen.

Ruukki perustettiin vuonna 1643 ja se tuotti muskettipeltiä aseisiin. Siinä vaiheessa kun sota ei enää vaatinut niin paljon peltiä, tuotanto siirtyi tankorautaan. Sen tuotanto päättyi 1920. Vuonna 1734 ruukin toiminta siirtyi De Geer – perheen haltuun. Viimeinen ruukinpatruuna oli Hemming Wachtmeister, joka johti toimintaa vuoteen 1920 asti. Kaikki toiminta päättyi lopullisesti vuonna 1961.

Saimme tutustua myös keskeneräiseen masuuniin ja pajaan, johon oli kerätty vanhempaa ja uudempaa sepänkalustoa. Oli helppo kuvitella, etteivät olosuhteet sepän työn ympärillä olleet kovinkaan ihanteelliset, koska kaikki työ oli käsityötä ja raudan takominen vaati lihaksia. Tietojen mukaan, voimakkaimmat sepät työskentelivät juuri pajassa. Ruukkien toiminnan aikana erityisesti 1600- ja 1700-luvulla tarvittiin suuria määriä puuhiiltä. Masuuniin tarvittiin raudan sulatukseen 2 m3 hiiltä 20 minuutin välein, siis vuorokaudessa 144 m3. Hiilentekijöillä oli todellinen kiire pysyäkseen tuotannon mukana! Tämän lisäksi paja tarvitsi 100 m3 hiiltä viikossa. Hiilitalo on ainoa säilynyt puurakennus. Masuuni on revitty ja jäljellä nähtävänä on vain noin 100 vuotta sitten pystytetty, osittain valmistunut masuuni. Normaalisti masuuni olisi ollut noin 15 m korkea.

Esittelyn jälkeen nautimme lounaan ruukilla. Ilmassa oli miellyttävää puheen sorinaa, kun istuuduimme tutustumaan toisiimme ja vierustovereihin.  Lounaan jälkeen matka jatkui viimeiseen kohteeseemme Ullforsin ruukille. Asettauduimme kauniissa säässä pihamaalle, jossa oppaamme puheenjohtaja Britt kertoi Ullforsin ruukin kohtaloista ja seikkailuista, siitä, mitä tänään on jäljellä, ja miten jäljellä olevaa ylläpidetään ja kenen toimesta. Ullforsissa on vilkasta toimintaa ympäri vuoden. Ruukin kiertokävelyn aikana näimme käytöstä poistetun ns. Mumblingvasaran ja puusepänverstaan. Verstas oli jäänyt 1900-luvun vaihteen asuun. Siellä oli runsaasti työkaluja ja jopa hihnavetoisia työjkaluja kuten tasohöylä, pylväspora ja sorvi.

Ruukilla oli vuonna 1901 suuri tulipalo, joka teki pahaa jälkeä. Palon seurauksena omaisuutta siirrettiin ns. tulenkestäviin rakennuksiin, jotka olivat kivisiä ja joissa oli metalliset ikkunaluukut. Ruukin toiminta loppui 1920-luvulla ja sen osti Stora Kopparbergs Bergslag Ab, joka hamusi itselleen ruukin metsäomistuksia. Hemming Wachtmeister oli täälläkin viimeinen patruuna. Ruukilla oli paljon nähtävää ja koettavaa, mikä oli mielenkiintoista.

Esittelykierroksen jälkeen iltapäivällä ryhmäläisillä oli yhteinen kahvituokio, jonka yhteydessä Suomen Vallonit r.y.:n puheenjohtaja Kenneth Silver esitti ruotsalaiselle sisarjärjestölle, Sällskapet Vallonättlingarille kutsun Suomeen viettämään yhdistyksemme 25-vuotisjuhlaa Fiskarsin ruukkiin toukokuussa vuonna 2020. Paikallinen yhdistys oli ystävällisesti järjestänyt kahvit. Kahvittelun jälkeen alkoi paluumatkamme kohti Värtanin satamaa, johon saavuimme hyvissä ajoin ja hyvässä järjestyksessä.

Jo sataman odotustilassa totesimme, että laivalla tulee melkein tungosta. Astuimme laivaan, Silja Linen m/s Galaxyn kyytiin. Hetken levättyämme siirryimme aterioimaan Grand Buffetiin. Ruoka oli herkullista. Varsinainen matka Tukholmasta Turkuun oli rauhallinen, suuresta matkustajamäärästä huolimatta. Saavuimme Turkuun aikataulun mukaisesti noin klo 07.00 sunnuntaiaamuna 15.9. syötyämme aamiasta laivalla. Tavan mukaan herätys oli varhain...

Sanoimme hyvästit sataman terminaalissa ja toivotimme toisillemme hyvää paluumatkaa, joka jatkui kaatosateeseen. Sinänsä tämä oli ihmeellistä, koska Ruotsissa oli joka päivä aurinkoista; lähdimme saateesta ja saavuimme sateeseen, mutta paikan päällä Ruotsissa oli kesäisen aurinkoista ja kaunista koko ajan.

Kaikkien mukana olleiden mielestä matka oli erinomaisen onnistunut, hyvin suunniteltu ja toteutettu, ja se sujui aikataulujen mukaisesti ja hyvässä järjestyksessä. Meillä oli paljon nähtävää ja koettavaa, monia upeita tapaamisia, paljon sulatettavaa ja tietoa valloniruukeista. Tämä kaikki innosti uusien matkojen suunnitteluun!

Matkalle oli mukana: Kenneth Silver (suomen kielinen käännös), Minna Silver (suomen kielinen käännös), Jan-Erik Elfving (matkan järjestäjä/matkajohtaja/kirjoittaja), Karin Sandqvist (järjestäjä/kirjoittaja osin), Tero ja Tuulikki Hakkarainen, Aulikki Ullgren ja Kauko Heinoja, Marja-Liisa Ruohtula, Kurt Pousár, Henry Johansson sekä Anita Ismark.

 Iloiset matkalaiset ja Suomen Vallonit r.y.:n jäsenet Ullforssin ruukilla 14.9.2019. Kuva: Kenneth Silver.

 

 

OSALLISTUJIEN AJATUKSIA MATKASTA

 

Tero ja Tuulikki Hakkarainen:

“Antoisa ruukkikierros hyvässä seurassa. Erittäin hyvin järjestetty matka.

Paljon näimme ja koimme. Uusia tuttavuuksia solmittiin.

Mielenpainuvia oilivat erityisesti vasaranäytös Österbybrukissa sekä Lövstassa kirkko Cahman-urkuineen ja kartanosesittely.

Yöpyminen ja illallinen viehättävässä Söderforsin kartanossa oli elämys.

Kiitos Jan-Erik!”

 


Kurt Pousár:

1 Vi var dussinet fullt

Som omvårdat hult

Vår förfaders anor

Att under vallonska fanor

Jobba som järnkonsult

 

2 Vi reste till Sveden

För att på platserna se den

Lämning som fanns

Lite varstans

Eften den vallonska smeden

 

3 Truppen leddes av Kenneth å hans Minna

Reseledningen var Jan å Karin, hans kvinna

Tero å Tuulikki

Kauko å Aulikki

Marja-Liisa, Anita, Henry å Kurt kunde vi också finna

 

4 Österbybruk till först vi såg

Till fiolspel av en knappolog

Dunket med hammare

Titten i sovkammare (Labby?)

Mycket att komma ihåg

 

5 Lövstabruk med stilig park

Kunde ha passerat en oligark

Sen en parad

Av tavlor en myriad

Av döda typer å kanske nån monark

 

6 Så vart det kväll på Söderfors gård

Med utmärkt förplägnad å annan vård

I goda sängar

Till Nukkumattis ängar

Vi levde som Lady å Lord

 

7 Nu skulle vi ge Strömsberg ett kik

Som krävde helt ny logistik

Då 60 valloner

Med svenska toner

Kom med i vår teknikmusik

 

8 Ullfors bruk var vårt sista stopp

Em mumblingshammare som gett opp

Några f.d. hus

Ett å annat krus

Å sist blev det fika med dopp.

 

9 En minnesvärd resa det var

Många är de järn vi i elden har

Milor med kol

Stänger av stål

Fanns på fädernas repertoar

 

10 Hjärtligt tack ska styrelsen ha

Ett genom lyckat arr det var

Å reseledarn Jan

Bättre få, man ej kan

För honom ett enfaldigt men varmt HURRA!

Runan ristade Qrt

 

 

Kenneth Silver:

Yhdistyksen sihteeri Jan-Erik Elfving puolisonsa, varapuheenjohtaja Karin Sandqvistin kanssa hoitivat ansioituneesti matkaan liittyvän pohjatyön ja käytännön toteutuksen. Heidän matkaselostuksensa on tämän artikkelin osana, joten se puhukoon puolestansa matkan onnistumisesta. Itse matkustin puolisoni Minna Silverin kanssa ensimmäistä kertaa tutustumaan – tässä muodossa – Ruotsin valloniruukkeihin, vaikka Upplanti ja Uppsalan tienoo sinänsä ovat meille entuudestaan tuttua aluetta.

Ensimmäisenä mieleeni tuli se, että Ruotsissa puhutaan ”valloniruukeista”, mutta meillä termi ei ole vakiintunut suomalaiseen historiankirjoitukseen. Puhumme yleisesti ottaen vain ”valloneista”, joita aikojen kuluessa tuli runsaasti Suomen ruukeille. Tiettynä aikoina, esim. 1700-luvulla Fiskarsissa, kaikki vasarasepät saattoivat olla valloneja.

Joka tapauksessa, omat odotukseni matkan suhteen olivat siis melko korkealla, koska tämä matka oli myös samalla ensimmäinen varsinainen matka omille juurilleni ja esi-isieni maisemiin Ruotsissa. Tiesin toki aiemmin tämän vuoden alussa tehdyn DNA-testin kautta, että isoisäni edustama sukuhaara lähti alunperin Länsi- ja Keski-Euroopasta. Historiallisena keskusalueena on Ranska, Belgia, Hollanti ja Pohjois-Saksa, josta myös saapui seppiä Ruotsi-Suomeen.

En matkan aikana voinut olla ihmettelemättä erityisesti sitä, että kuinka edistyksellisiä rautaruukit omana aikanaan loppujen lopuksi olivat. En kuitenkaan ajatellut sitä, että vallonit muuttivat Ruotsi-Suomen ja Keski-Euroopan historian kulkua tekemällä merkittäviä sotateknisiä innovaatioita, jotka tekivät Ruotsi-Suomesta suurvallan jo 1600-luvulla. Sekään ei ollut päällimmäisenä, että he olivat mukana luomassa pohjan Ruotsi-Suomen tulevalle raskaalle teollisuudelle ja koko metalliteollisuudelle, mikä sinänsä on huikea saavutus pienelle vähemmistölle.

Ajattelin, että mitäköhän näiden esi-isien mielessä oikein liikkui, kun he saapuivat Keski-Euroopan melko leudoista sääoloista Pohjolan lumisiin pystymetsiin ankarien talvien ja sääolosuhteiden ryöpytettäviksi. Valloneilla on täytynyt olla melkoinen itsekuri, motivaatio ja sosiaalinen joustavuus. Kun nyt olen löytänyt sukututkimuksen ja vallonihistorian kautta palasen uutta identiteettiäni, huomaan perinneeni monia varmaan heilläkin olleita ominaisuuksia. Mutta tämä ”vallonigeeni”, jolla sopeutuu Pohjolan paikalliseen ilmastoon ja on aina sosiaalisesti joustava, on kyllä hypännyt minun yli.

Vallonit eivät aluksi puhuneet paikallisia kieliä; he asuivat ruukeilla keskellä metsää; tunnustivat erilaista kristinuskon suuntausta kun paikalliset, elivät omissa, melko suljetuissa yhteisöissään, joissa ammatti periytyi isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle, eikä heillä käytännössä ollut paljoakaan yhteyksiä paikalliseen väestöön. On heillä ajoittain varmaan ollut aika orpo olo. Sinänsä ei olekaan ihme, että moni veti tilanteesta omat johtopäätöksensä ja aloitti vaivalloisen matkansa takaisin kotikonnuilleen. Tuttu tunne sekin.

Matkan aikana jotenkin näiden ruukkien yhteisöllinen ja sosiaalinen luonnen avautui minulle, ehkä osin uudellakin tavalla. Tavallaan tämä varmaan johtui siitä, että Ruotsin ruukit ovat usein kokonaisuutena paremmin säilyneitä ja sen on helpompi hahmottaa ja tätä kautta arvostaa. Ruukinpatruunat eivät nimittäin vain panostaneet kauniiseen ympäristöön, arkkitehtuuriin, taiteeseen, tieteeseen ja sivitykseen. Ruukkien piti tuottaa tulosta, mutta oli myös tärkeää, että ihmisten olisi ruukissa hyvä olla, hyvä tehdä työtä, hyvä asua, siis voida niin hyvin kuin olosuhteisiin nähden saattoi voida. Ajatelkaapa, jos nykypäivän yritykset ajattelisivat työntekijöitään ja heidän hyvinvointiaan samalla tavalla!

Ruukkien lapsilla oli mahdollisuus käydä koulua yli 200 vuotta ennen kuin koulunkäynti tuli pakolliseksi valtakunnassa. Voi vain spekuloida, oliko tällä yleiskoulutuksella merkitystä siihen, että vallonit pystyivät luomaan niin paljon merkittävää tieteen, taiteen, tekniikan ja teollisuuden alalla muuhun väestöön verrattuna? Heillä oli myös mainittu sosiaalinen verkosto ja turva ennen nyt kuuluisan pohjoismaisen sosiaaliturvan syntyä, joka piti omistaan huolta vaikka kuolemantapauksen sattuessa. Ihmiset välittivät tuolloin oikeasti toisistaan. Oli työmarkkinat ja kirjalliset sopimukset ennen ammattiyhdistysliikkeitä ja kollektiivisia työsopimuksia, sopimuksia, joista oikeasti pidettiin kiinni. Oli sairaaloita, lääkäreitä ja sai lääkkeitä, jos tarvitsi. En ole kuullut kerrottavan, että joku olisi törmännyt mainintaan, että ruukeilla olisi koskaan ollut yhtään lakkoa vallonien toimesta, joten he lienevät yleisesti ottaen olleet melko tyytyväisiä oloihinsa. Jos kaikista varotoimenpiteistä huolimatta koti-ikävä kuitenkin yllätti, maksettiin matkakorvaukset ja kotiuttamisrahat. Tämä kaikki on täysin mykistävää 1600-1800 –lukujen historiassa, kun muu ympärillä oleva maailma oli tiukasti talonpoikainen ja eli paikoin jopa maaorjuuden tasolla. Viimeisenä, mutta ei vähäpätöisimpänä asiana tuli mieleen, että valloneille oli epävirallisesti myönnetty uskonvapaus tai erillisoikeus harjoittaa omaa uskontoaan Ruotsi-Suomen valtakunnassa, joka oli kaikkea muuta kuin suvaitsevainen muita väestönryhmiä kohtaan. Mikään muu vähemmistö Ruotsi-Suomessa ei koskaan saanut vastaavanlaista erivapautta, mikä tietenkin johtui vallonien strategisesta merkityksestä koko Ruotsi-Suomen teolliselle tuotannolle, taloudelle ja armeijan kehittämiselle.

Tietenkin on hyvä muistaa, että aika kultaa muistot. Ellei ole varovainen, nykypäivä myös vääristää helposti historiallista perspektiiviä. Meidän modernien ihmisten silmissä on nähdä vain kauniit ja hyvinhoidetut ruukit ranskalais- ja keskieurooppalaisvaikutteisine taloineen ja suorine katuineen. Ruotsissa turistimatkankin aikana keskiverto kävijä saa nopeasti hyvän yleiskuvan historiallisen rautaruukin toiminnasta. Mutta kun matkan aikana Österbyn ruukilla kuunteli 10-15 minuuttia yhteen menoon vesivoimalla toimivaa ainoata entisöityä vallonitankovasaraa, katseli minkälaisessa kopperossa neljä seppää ja mestariseppä nukkuivat ympärivuorokautisen vuorotyönsä aikana kolme tuntia, sekä näki Lövstan ruukin kirkossa seppien oman aition, jossa he istuivat viistosti alttariin nähden, jotta pystyivät lukemaan saarnajan huulet, koska eivät työperäisten vammojen takia kuulleet enää normaalia puhetta, saa vähän erilaisen näkökulman, josta romantiikka karsiutuu nopeasti pois.

Työ rautaruukeilla oli fyysisesti äärimmäisen kovaa ja vaativaa, myös naisille ja lapsille, jotka hekin osallistuivat teolliseen tuotantoon. Tämä olikin vielä sitä aikaa, jolloin naiset ja miehet olivat rautaa ja laivat puuta. Nyt on päinvastoin. Kun seppä sunnuntaina lepäsi työviikon jäljiltä, ei tarvinnut haikailla punttisalin perään.

Sokerina pohjalla oli Strömsbergin ruukki, josta kirjoittaja harjaantunein rautatiebongarin silmin havaitsi pajan nurkassa, maalattiassa kapearaiteiset rautatiekiskot vielä alkuperäisellä paikallaan. Onneksi insinööri Tero Hakkarainen pelasti tilanteen paperisella IKEA:n mittanauhalla. Mittasin kapearaiteisen rautatien leveydeksi 840 mm! Matkalla pitää siis aina olla mittanauha mukana, koska sillä voi mitata rautatien leveyksiä tai kertoa vaimolle, ettei tätä huonekalua voi ostaa meidän kotiin, koska se on liian iso tai leveä.

Pihalta löysin puoliksi pensaikkoon hautautuneena usean metrin korkuiset betonituet, joiden päällä kapearaiteinen rautatie toi Strömsbergin ruukkille junarataa pitkin ilmeisesti rautamalmia ja puuhiiltä suoraan masuunin korkeudelle, johon rautatie korkeudesta ja suuntauksestaan päätellen näyttää aikoinaan päättyneen. Tämä oli kapearaiteista museorautatietä ammatikseen suunnittelevalle puheenjohtajalle hyvin mielenkiintoinen yksityiskohta.

Oli kerta kaikkiaan huikea matka, onneksi lähdimme mukaan! Näin jälkeen päin ajatellen, matka antoi paljon enemmän kuin mitä edes olin alun perin voinut kuvitella. Niin triviaalia kun onkin todeta tämä ääneen, on aivan eri asia tietää jokin kirjatietona, verrattuna siihen, että sen on nähnyt ja kokenut omin silmin.

 

 

Tulevia tapahtumia ja vuosiohjelmasta:

 

YHDISTYKSEN JUHLAVUOSI 2020: SUOMEN VALLONIT RY TÄYTTÄÄ 25 VUOTTA

Yhdistys täyttää 25 vuotta vuonna 2020. Meillä tulee olemaan isot karkelot ja juhlallisuudet sen kunniaksi Fiskarsin ruukin maisemissa Länsi-Uudellamaalla, kesän 2020 kynnyksellä. Alustavasti olemme varanneet viikonlopun 30.–31.5.2020 juhlallisuuksiin. Varaa päivämäärät kalenteriisi jo nyt ja osallistu iloisesti! Ruotsin vallonijälkeläisiä tulee myös Suomeen.

yhdistyksen 25-vuotishistoriikki

Hallitus päätti syksyllä 2018 julkaista toiminnastaan 25-vuotishistoriikin, joka esitellään kesällä 2020 juhlallisuuksien yhteydessä.

Tähän tarvitaan kuvia, tekstiä ja muuta. Jos voit osallistua, niin ole yhteydessä Jan-Erik Elfvingiin,  Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai puh. +358 (0)400 630347.  Kiitos jo etukäteen!

Jäsentiedotteita voi ladata tästä. Tästä voit ladata viimeiset kirjeet PDF-muodossa:

2019

2018

ota yhteyttä, kysy sähköpostilla

 

hallitus 2019-2020

 

Kenneth Silver, hallituksen jäsen, puheenjohtaja

Karin Sandqvist, hallituksen jäsen, varapuheenjohtaja

Taina Gestrin, hallituksen jäsen

Henry Johansson, hallituksen jäsen, rahastonhoitaja

Jan-Erik Elfving, hallituksen jäsen, sihteeri